keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Juhlapaikkojen vertailua

Musta on tullut kyllä HÄÄHULLU (hyvässä mielessä siis). Kaikki tuttavien häät, häälehdet, tulevat messut ja hääliikkeiden mallikappalealet saa mut iloiseksi hulluksi! Nyt kun olen lähes koko päivän surffaillut kenkäkauppojen sivuilla (taas vaihteeksi), niin päädyin katselemaan juhlapaikkoja.

Minulla on ollut mielessä parikin eri juhlapaikkaa, joita olen mainostanut sulhaselle. Jos vihkiminen tapahtuisi Seutulan Kappelissa, olisi hääpaikaksi hyvä joko Björkhem tai Seutulan VPK, joka on hieman lähempänä kappelia kuin Björkhem. Tässä vähän pohdintaa näiden kahden välillä:

Björkhemissä vuokra vuonna 2012 on 600 euroa, mutta vuonna 2013 se nousee 700 euroon. B:ssä on tullut vietettyä jo yhdet häät ja toiset on tulossa toukokuuss 2012. Paikka on hyvällä paikalla hyvien kulkuyhteyksien varrella ja puinen talo on idyllinen. Taloon mahtuu hyvin noin 60 vierasta ja paikasta löytyy lava, jonne voi sijoittaa bändin (jos sellaiseen päädytään). Muutenkin talo on toimiva ja pidän siitä kovasti. Toisaalta haluaisin jonkun juhlapaikan, jossa en itse ole ollut, jolloin siinä olisi sellaista uutuuden viehätystä.


Kuva on täältä

Tällainen paikka olisi Seutulan VPK, josta löytyy kovin vähän tietoa. Löysin kuitenkin nyt hyvän keskustelun aiheesta ja sieltä sainkin paljon tietoa talosta. Talo on minulle ulkoisesti hyvin tuttu, koska kuljin siitä lapsena lähes päivittäin ohi bussilla ja näin siellä useat hääseurueet. Talo on iso punainen puutalo pienen mäenpäällä ja tämä olisi todella lähellä kappelia (noin 1km, jolloin ehkä säästyttäisiin isolta bussikuljetukselta, jos jokunen auto voisi tehdä muutaman hakukeikan kappelilta juhlapaikalle). Keskustelusta kävi ilmi, että siellä vuokra vuonna 2008 oli 450 euroa, eli varmaankin nykyaikana se varmaankin on 600 euron paikkeilla (jos jollain on tarkkaa tietoa, niin tänne saa mielellään kommentoida!).


Kuva on täältä

Yhteistä näille molemmille paikoille on se, että molemmat juhlatilat on käytössä pe-su ja sinne saa tuoda omat juomat ja pitopalvelun. Täytyypäs varmaankin alkaa juttelemaan asiasta taas Mr.Groomille :)

torstai 22. joulukuuta 2011

Tilannepäivitystä sekä kakku ja kenkäunelmia

Taas on vierähtänyt tovi viime postauksesta, mutta voin sanoa, että eipä ole ollut yhden yhtä päivää, jollen olisi miettinyt jotain häihin liittyvää. Joko olen katsellut kenkiä tai huntuja netistä, miettinyt juhlapaikkoja, kuunnellut häävalsseja YouTubesta, selaillut kultasepänliikkeiden joulukuvastoista sormuksia tai lukenut häälehtiä. Ostin taas viime viikolla lentokentältä yhden uuden häälehden ja nyt niitä alkaakin jo olemaan sen verran paljon, että täytyy varmaan pistäytyä Ikeassa ostamassa puinen lehtikotelo. Seuraava urakkani olisikin maalata kaikki nuo Ikean lehtilaatikot valkoiseksi ja kirjoittaa niiden kylkiin, mitä lehtiä ne sisältävät. Tällä hetkellä kansiin tulee sanat: Cars, Horses ja tottakai Weddings. Ja kaikki tietysti romanttisilla kirjaimilla.


Kenkiä on löytynyt aika ihania, mutta niitä The Kenkiä en ole vielä löytänyt. Mutta eiköhän uusia malleja ala tulemaan nettikauppoihin tässä kevään aikana. Sormuksia on löytynyt toinen toistaan kauniimpia malleja, mutta olen jo aika hyvin perillä siitä, millaisen sormuksen haluaisin. En vain sitten tiedä mikä niistä vaihtoehdoista sopii parhaiten kihlasormuksen kanssa yhteen ja mikä sopii budjettiimme. Tässä alla yhdet ihanat uudet korkokengät Niinattaren sivuilta.


Niin ja itse hääpäivää emme ole vieläkään sopineet, mutta edelleen olen sen 11.5.2013 kannalla. Sulhanenkin on ehkä jo hieman tottunut tuohon päivämäärään, kun taidan puhua siitä aika paljon. Ja yhteiselle häätilillekin on jo kertynyt pikku pesämuna eli hyvällä mallilla on keskustelut ja unelmat :)

Kurkatessani blogin lukijatilastoja huomasin, että hääkakku postaus on saanut eniten lukijoita. Siihen on tullut myös eniten vinkkejä tuohon kuorruteongelmaani. Probleema oli siis se, että haluaisin kakkuuni sileän kuorrutuksen (eli ei kermavaahtoa), mutta meistä kumpikaan ei pidä marsipaanista. Kokeilin syksyllä sokerimassakuorrutetta, mutta se oli hieman liian makeaa. Halusin jakaa tässä vinkin teidän kanssanne, jos ette satu eksymään noihin kommentteihin. Yksi ihana lukija oli vinkannut sokerimassan tyylisestä kuorrutteesta, jota saisi nykyään esimerkiksi vaniljan makuisena. Tämä sai minut niin kiinnostumaan. Ei pitäisi olla niin makea kuin perus sokerimassa, mutta kuitenkin ominaisuuksiltaan yhtä hyvä. Onkos kenelläkään kokemuksia tällaisesta tuotteesta?





Heti tammikuun alussa onkin sitten paljon ihania tapahtumia. 11.1. on meidän kihlautumisen vuosipäivä, 14.-15.1. on häämessut Helsingin Wanhassa Satamassa ja 17.1. menen sinne edellisessä kirjoituksessani olleeseen Morsiammen kauneusiltaan. Eli rakkauden tammikuu tulossa <3

perjantai 2. joulukuuta 2011

Huomio kaikki tulevat morsiamet!

Meidän häät facebookin sivulla oli linkki Morsianten kauneusiltaan Helsingissä 17.1.2012. Mukaan mahtuu 40 ensimmäistä eli kannattaa olla nopea! Itse tottakai ilmoittauduin ja toivon täällä kaikki sormet ja varpaat ristissä, että pääsisin tuonne mukaan!

Hyvää viikonloppua kaikille!

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Kuulumisia ja tilannepäivitystä


Hääpäivää ei ole vieläkään lyöty lukkoon, mutta asiasta on kyllä keskusteltu ja rahaa on säästetty isoa päivää varten. Eiköhän se saada kuitenkin päätettyä hyvässä yhteisymmärryksessä ;) Mutta edelleen olen tuon 11.5.2013 päivän kannalla, mutta jos sulhanen haluaisi jonkun toisen päivän, niin tuskin minulla olisi mitään sitä vastaan. Nyt alan kyllä itsekin ihmettelemään, että mites minusta on tällainen lepsu tullut kun alan antamaan päivästä jo periksi, mutta ehkä se on tämä joulu <3 Tärkeintähän on kuitenkin se, että häät pidetään ja päivä sopii molemmille.

Olen nyt katsonut muutaman kerran tv:stä Luksushäät ohjelmaa AVA:lta ja voin kyllä sanoa, että aika överiksi menee jotkut jutut hintojen puolesta. Yhdessä jaksossa morsian ei löytänyt mieleistään kappelia ja juhlapaikkaa, joten hänen isänsä rakensi sellaisen, neljällä miljoonalla. Nice...

No kuitenkin tuosta hääohjelmasta tuli mieleen, että miten ihanaa olisi viettää häät jossain eksoottisessa kohteessa. En usko, että se vaihtoehto tulisi meille kysymykseen, mutta saahan kaikesta haaveilla. Eksoottisella kohteella tarkoitan jotain paikkaa, jossa on merta, hiekkaa, aurinkoa ja palmuja. Vieraiksi kutsuttaisiin vain vanhemmat ja ehkä pari ystävää. Mutta tämä on vain toiveajattelua ja tähän pitäisi varata paljon enemmän rahaa. Ja uskon kuitenkin, että perinteiset suomalaiset häät ystävien kesken on se juttu, joka on meille se paras. Mutta jos sulhanen unelmoi Vegas häistä, niin kyllä minäkin saan unelmoida häistä lämpimässä ;)







Tuossa kuvassa missä tuo pariskunta seisoo meren rannalla, mutta kuitenkin nurmikolla, on otettu Kyproksella, eli ei eksoottisia häitä tarvitsisi juuri palmujen alla viettää, vaan kyllä Euroopastakin varmasti löytyisi romanttinen hääpaikka meren rannalta!

Tilasin muuten Häät lehden vuoden 2012 molemmat numerot (ilmestyy siis kaksi kertaa vuodessa) jo etukäteen kotiini. Hintaa oli vain hieman alle 15€ ja nyt pitäisi jaksaa odottaa helmikuuhun. Pöh! Onneksi Divarit on keksitty ja sieltä löysinkin yhden vanhan (2009) lehden kahdella eurolla :D

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Kengät

Päätin, tehdä postauksen ihanista hääkengistä, koska olen ilman häitäkin suuri kenkäfriikki ;) Tiedän jo suunnilleen millaiset kengät haluan (mitä minä en jo tietäisi ;D) ja tässä ehtoja täydelliselle morsiuskengälle:

- väri ivory, mutta valkoinenkin käy
- kanta maksimissaan 6-7cm, koska nilkkani on leikattu reilu vuosi sitten ja en pysty enää pitämään kovin korkeita kenkiä. Haluan myös pystyä kävelemään kengillä ilman kipuja koko päivän
- nilkkaremmi, koska olen todennut esimerkiksi vanhojen tansseissani, että ne pysyvät tanssin pyörteissä hyvin jalassa ja voin luottaa niihin, että jalka ei lipsu pois kengästä
- terävä kärki, minulle ei ikinä pyöreäkärkisiä korkokenkiä
- varpaat eivät saa näkyä eli umpimalli
- koristuksia saa ja ehkä jopa pitääkin olla
- värjäämismahdollisuus juhlien jälkeen plussaa eli mielellään satiinia

Surffailinkin sitten kenkäkauppasivuilla ja tässä löydökseni:

Brandos

Ivory Farah 65€, aikas täydellinen ja täydellinen korkeus kannassa


Perfect Francesca 59€, lähes täydelliset, mutta kanta on 7cm


Ivory Donna 55€, ehkä vähän vierastan tuota leikkausta sivussa

Heppo

Täälläkin oli morsiuskenkiä, mutta mikään niistä ei iskenyt minuun

Niinatar

Nämä kaikki ovat hienoja, mutta Brandosin kengät olivat mielestäni hienompia. Ja näissä on ehkä vähän liian vähän korkoa.


Sunrise Ivory 99€


Oyster Ivory 129€


Feather Ivory 129€

Kenkiä katsellessani huomasin sen, että jos kengät ovat morsiusliikkeestä, hinnat saattavat maksaa helposti puolet enemmän. Eli itse tulen aika varmasti ostamaan kengät jostain nettikaupasta tai peruskenkäliikkeestä, niin säästypää taas rahaa!

Sitten kannattaa seurata ehdottomasti Huuto.netiä. Sieltä löytyy myös ihania ja jopa vähän käytettyjä kenkiä, kunhan vain koko täsmää. Itse löysin esimerkiksi nämä ihanuudet, mutta koko oli valitettavasti 37 eikä 36. Ja hintaa vain 6€ (tällä hetkellä)! Mutta jos etsitte kenkiä Huuto.netistä, niin itse olen käyttänyt hakusanoja morsiuskengät, hää kengät, hääkengät ja kengät häihin.

torstai 27. lokakuuta 2011

Can't wait!

Blogissa on ollut nyt hieman hiljaiseloa, koska eipä häihin liittyen ole tehty nyt mitään päätöksiä. Mutta kovasti tässä odottelen, että hääpäivä lyötäisiin lukkoon niin pääsisin oikeasti suunnittelemaan häitämme! Eli sitten kun tuo tärkein päätös on tehty, niin uskon, että tänne blogiin tulee päivityksiä tiuhaan tahtiin ;)

Mutta tässä välissä olen katsellut kenkiä ja kampauksia, koska niihin en tarvitse sulhaseni hyväksyntää ;) Tanssii Tähtien Kanssa viime sunnuntain ohjelmassa Janin tanssiparilla Jutalla oli aikas hieno kampaus (vaikkakin se menee ehkä aavistuksen liikaa niskaan) ja tuollaista olen himoinnut itselleni jo aikaisemminkin. En löytänyt kampauksesta parempaa kuvaa kuin allaolevan, mutta saa siitä jo hyvän käsityksen. Tuo kampaus olisi siitä ihana, että saisin tuon "nutturan" alta lähtemään hunnun ja nutturan päälle saisin jonkun strassi/pitsikoristeen.


Kävin yksi päivä ostamassa Sinellistä luonnonvalkoisia makeanvedenhelmiä ja strassirondelleja, joten pääsen joku päivä askartelemaan niitä hääkoruja. Olen tehnyt parin vuoden aikana paljon häihin sopivia koruja, mutta koska kaikki on myyty ja olen poistanut niiden kuvat koneelta, niin askartelen tässä joku päivä niitä lisää. Itsehän aijon siis tehdä itselleni korut häihin. Olen ajatellut valkoisia helminappikorviksia ja sitten suhteellisen näyttäviä kaula- ja rannekorua. Koska pukuni on Ivoryn värinen ja siinä on kimallusta pitsin seassa, niin kovin bling bling korua en aijo tehdä. Mutta katsotaan mitä saan aikaiseksi ;)

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Hääkampaus ja unia häistä

Näin viime yönä ihan kauheaa painajaista häistä. Siinä unessa mikään ei mennyt kyllä putkeen. Olin häissäni niin luikku, että puku jonka ostin, ei pysynyt lähelläkään päällä. Jouduin itse laittamaan hiukseni ja kampaus oli aivan järkky. Huntu ei myöskään pysynyt päässä ollenkaan ja muutenkin muistan vain sen tunteen, että kaikki menee päin honkia. Onneksi se oli vain uni ;)

Katsoin joku aika sitten Neljät Häät Amerikassa ohjelmaa ja siellä oli yhdellä morsiamella aivan ihana huntukampaus. Harmikseni en löytänyt siitä kuvaa... Mutta siinä morsiamella oli tasainen niskassa oleva nuttura, jonka alta lähti huntu. Pään päällä oli päänmuotoisesti menevä strassitiara ja se yhdistelmä oli todella kaunis. Juuri sellainen, jonka voisin toivoa itsellenikin.

Siitä olen varma, että hiukseni eivät tule olemaan auki. Luultavasti myös kallistun nutturan kannalle, mutta nutturani ei tarvitse olla täysin "hillitty". Tässä muutama kuva, josta tuo nuttura löytyy, mutta kampaus ei ole muuten niin valmisteltu. Tarkoitus ei ole kuitenkaan näyttää variksenpelättimeltä!




Tuo keskimmäinen ehkä näyttää liikaa kaason hiuksilta, eli ehkä kampaus ei tule olemaan noin sekaisin. Tällä hetkellä haluaisin hunnun sekä jonkun hiuskoristeen, joko niin että koriste (mieluiten joku strassikoriste) on kiinni nutturassa tai sitten sellainen hillitty strassipanta/päänmyötäisesti menevä tiara. En halua kuitenkaan liikaa kaikkea, eli tällaisesta tällä hetkellä unelmoin, mutta kun joskus pääsen oikeasti testaamaan niiden yhdistelmiä, niin jokunen juttu saattaa jäädä pois.

Eksyin tänään etsy.comin sivuille blackblingwhite blogin pitäjän suosituksesta. Ja sieltä löytyi vaikka mitä kivaa. Bongasin sieltä tällaisen idean. Olen nähnyt silloin tällöin myynnissä tämän tyylisiä puulaatikoita. Jos vielä joskus törmäisin tällaisiin (värillä ei olisi väliä, kun kaikenhan saa maalattua) niin voisin harkita niiden ostamista pöytäkukkia varten. Voisin polttaa niihin tuon sydämmen ja meidän nimikirjaimet. Sitten kukkakauppa tai minä voisin suunnitella noihin ne pöytäasetelmat. Taas tämä pikku askartelija pääsi vauhtiin ;)



Olen tehnyt paljon erilaisia koruja sekä arkikäyttöön että häihin käyttäen makeanvedenhelmiä, kristallihelmiä, lasihelmiä ja muitakin materiaaleja. Nyt kun into taas palasi koruntekoon, niin voisin laittaa tänne kuvia tuotoksistani, jos joku saisi itsekin inspiraatiota korujen tekemiseen. Ja siis itsehän aijon tehdä koruni häihin, mutta onneksi ne voi tehdä jo kuukausia aikaisemmin, niin ei jää kaikki tekeminen viime tippaan.

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Kukkakurssi


Olen jo aikaisemminkin ilmoittanut täällä, että haluaisin osallistua johonkin kukkakurssille, jossa opeteltaisiin kimppujen tekoa. Pääsyynä osallistumiselle on se, että haluaisin nähdä pystyisinkö itse tekemään oman morsiuskimppuni. Haluaisin tehdä allaolevan tyyppisen kimpun ja ainakin kuvan perusteella sen tekeminen tuskin on kovin vaikeaa (luultavasti olen väärässä, koska miksi valmiit kimput muuten olisivat niin kalliita). Kimppuun haluan ehdottomasti sen silkki- tai satiininauhan varteen, mutta sen lisääminen on varmasti aika helppoa.


Laitoin sähköpostia yhdelle naiselle kukkakimppukurssin järjestämisestä ja se näyttäisi onnistuvan! Hintakaan ei olisi paha kun oman tyylisen kurssin järjestäminen viikonloppuna Helsingissä maksaisi 30€/hlö (hinta riippuu materiaaleista). Vaikka toteaisin tuolla kurssilla kimpun tekemisen olevan minulle liian vaikeaa, niin ainakin se asia olisi testattu ja saisin tuolta varmasti oppia peruskimpun tekemiseen. Eli tämä pistetään harkintaan ja pitääkin varmaan alkaa tiedustella kuka haluaisi tulla kanssani tuonne.


Tämä on hieno, mutta varsi on liian pitkä.

torstai 1. syyskuuta 2011

Muutamia kortti-ihanuuksia


Tässä muutama ihana kortti-ihanuus. Harmikseni en löytänyt netistä kovin hienoja kortteja ja olen nähnyt esimerkiksi Sinellin myymälöissä paljon upeampia korttimalleja. Suuntaamme ystäväni kanssa Sinelliin tässä joku päivä, jolloin otan kameran mukaan ihanien korttin varalle. Tässä kuitenkin pari korttia, jotka viehättivät silmääni (kaikissa korteissa värit eivät ole mieleeni, mutta malli kylläkin).


Tämä on mielestäni todella kaunis ja menisi pukuni kanssa hyvin ;)




Kortithan on sitten tarkoitus tehdä itse eli pääsen sitten joskus oikein kunnolla pipertämään :) Aah, se onkin lempipuuhaani <3

keskiviikko 24. elokuuta 2011

My wedding dress


Tässä nyt sattui käymään niin, että ostin itselleni (äitini raha-avustuksella) hääpuvun! Olimme siis viime viikolla ystäväni kanssa etsimässä hänelle pukua ja tottakai minä katsoin siinä samalla pukuja ja yhtä pukua myös sovitin heti ensimmäisessä liikkeessä. No se puku sitten kolahti ja kovaa! Puku on niin täydellinen ja ihana ja se oli juuri sellainen kun sen halusinkin olevan.

En kirjoittanut tästä asiasta edelliseen postaukseen, koska siinä vaiheessa en ollut päättänyt kertoa hankinnastani kuin naispuolisille lähimmäisilleni. Koska olen niin huono pitämään iloisia salaisuuksia (varsinkin omiani), niin kerroin hankinnastani sulhaselleni ja parille ystävälleni. Puvun yksityiskohtian en ole paljastanut kuin muutamalle, enkä tule niitä täälläkään paljastamaan ainakaan vielä. En halua, että sulhaseni tai joku hänen tutuistaan näkisi puvun täällä, koska haluan puvun olevan salaisuus miehelleni alttarille saakka.


Mutta joku saattaa tietysti hieman miettiä, että miten ihmeessä uskalsin ostaa puvun kun virallista hääpäivääkään ei ole vielä päätetty ja häihinkin on luultavasti lähes 2 vuotta. No, ensinnäkin puku oli -50% alennuksessa ja puku oli juuri sellainen mitä olin etsinytkin. Ja koko täsmäsi niin hyvin, että puku menee nyt päälle ja sen kanssa voisi nytkin astua alttarille. Mutta jos saan (ja kun saan) noin 5 kiloa pois painostani, niin puku istuu täydellisesti. Ja vaikka painoa tippuisi enemmän, niin puvun takana on nyöritys, jolla pukua saa tiukemmalle ja pukua pystyy kuulemma pienentämään, mutta en usko, että sille tielle tarvitsee lähteä. Ja pituuskin oli passeli korkkareiden kanssa, eli siitäkään ei tarvitse murehtia <3


Ja olen aivan varma, että pidän tuosta puvusta myös parin vuoden päästä. Olen kuitenkin tutkinut pukuja todella tarkkaan blogin perustamisesta alkaen ja ennen blogia katselin pukuja ihan mielenkiinnosta silloin tällöin. Pukumieltymykseni olivat siis todella hyvin selvillä ja ennen hääpukuliikkeeseen astumista kerroin ystävälleni millaisen puvun haluan ja oma pukuni täytti joka ikisen sanomani asian. Eihän siinä voinut sitten muuta kuin ostaa se puku!


Harmillista tässä oli se, että äitini ei päässyt mukaani katsomaan pukuja. Järjestin äidilleni kuitenkin illalla kotona oman pukushown kun esittelin pukuni hänelle. Olin puku päällä vanhassa huoneessani ja äitini oli valmiina sohvalla, eli aika samanlainen tilanne kuin morsiuspukuliikkeessä. Tulihan siitä sitten hieman herkkistilanne, mutta äitini rakasti pukuani :)

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Ihania pukuja (taas)


Tänään sain sitten esimakua häähumusta ja hääpuvuista. Menimme käymään ystäväni kanssa katsomassa hänelle hääpukua ensi maaliskuun häitä varten. Kävimme Niinattaren outlet sekä normimyymälässä, Morsmaikussa sekä Stockmannilla. Harmi, että kaikki hääpukuliikkeet sulkevat klo 18 (paitsi Stockmann), niin ei kerkeä katsomaan kaikkia liikkeitä samalla kertaa.

Kivaa oli se, että sekä Niinattaressa että Morsmaikussa oli ALE! Morsmaikussa pienempi, mutta Niinattaressa alepukuja oli PALJON! Outletissa kaikki puvut oli -50% ja normimyymälässä puvut olivat -10% ja -30% välillä.

Puvut olivat toinen toistaan kauniimpia ja tulihan niitäkin soviteltua. Minä sovitin yhtä ja ystäväni sitten vähän usempia. Hän löysikin sitten yhden aivan ihanan puvun ja hän on menossa katsomaan sitä vielä uudemman kerran, mutta uskon, että se oli rakkautta ensi silmäyksellä.

Tässä pari pukuihanuutta Niinattaresta. Huomasin lopuksi, että kaikissa on se yhtäläisyys, että löytyy pitsiä ja "kristalleja". Mii laiks.




Häiden alustavat kulut


Mieheni ei ole kovin innoissaan häistä, koska ne tulevat maksamaan niin paljon. Tästä samasta aiheesta on myös tuolla aikaisemmissa teksteissä yksi postaus. Päätin sitten vähän kerätä tietoa paljonko ne häät tulisi maksamaan. Ja siis koska en ole vielä kovin hyvin perillä näistä asioista, niin joku oleellinen kulu on saattanut jäädä pois tai joku arvioimani summa on täysin pielessä. Mutta jos se summa olisi ainakin sinne päin ;) Huomatkaa tärkein kohta ensimmäisenä!

Hääpuku: Toivoisin löytäväni puvun alesta, joten tähän varaan 700€
Juhlapaikka: Björkhem pe-su 600€
Sormus: 1000€ Ainakin tätä luokkaa katsomani sormukset ovat olleet
Pitopalvelu: Äitini häissä pitopalvelu tuli Kinkerikokeilta ja heillä ruokailu maksoi noin 35€/hlö. Eli jos vieraita on 75, niin pitopalvelu tulisi maksamaan pyöreästi 2700€
Alkoholitarjoilu: Tämä summa tulee täysin lonkalta, mutta joku 400€
Hääkuvaus: Minulla on paljon valokuvaajatuttuja, joten tässä summasta voisi jopa säästää. Mutta ehkä tähänkin on hyvä varata 250€
Kukat: 300€ , mutta toivon kovasti, että saisin kimput ja pöytäkoristeet tehtyä itse jonkun kukkapenkin avustuksella ;)
Bändi: 1000€
Kampaus ja meikki: 150€
Häämatka: 2000€
Kaikki muu krääsä ja pikkutilpehööri: 700€


Nopeasti laskettuna tässä olisi laskua jo lähes 10 000,00€!!! Mutta kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut, niin haluan osallistua ja tehdä itse mahdollisimman paljon (kuten kutsut, korut, kukat...). Mutta silti tuo summa hirvittää ihan älyttömästi (ja tässä kohtaa mietinkin, että uskaltaako tätä laskelmaa näyttääkään sulhaselle?

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Rakkauden täyteinen ilta

Olin eilen hyvien ystävieni häissä ja voin vain sanoa, että häät oli todella hienosti järjestetty ja tunnelma oli niin ihana! Morsian on UPEA, mutta niin oli kaikki muukin. Juhlapaikka, menopelinä toiminut Mustang, ruoka, pöytäseura ja ohjelma tekivät illasta unohtumattoman. Olen täysin varma, että heidän liittonsa kestää pitkään!

Juhlista en laita tänne muita kuvia kuin nämä muutamat, mutta niistäkin mielestäni välittyy rakkauden täyteinen fiilis. Pöytäkoristeina toimivat nämä yksinkertaiset, mutta erittäin tyylikkäät ruusulasit, jonka pohjalle oli laitettu mustia kiviä. Välillä myös minimalistinen koristelu on se kaikkein paras <3


Pöydissä oli myös infoa ruoasta ja ohjelmasta ja voin kertoa, että kummassakaan ei todellakaan ollut moittimista. Ohjelmaa ei ollut liikaa eikä liian vähän ja ruoan valikoimasta ei voi sanoa muuta kuin, että sitä oli paljon ja se oli hyvää! Alkupalapöydän jälkeen saimme nimittäin pääruoan grillistä. OIVA VALINTA!


Sitten pari vinkkiä, jotka saatan ehkä itsekin pihistää omiin häihini. Hääauton takana ei ollut perinteistä kenkä/tölkki -yhdistelmää, vaan sieltä löytyi hevosenkenkiä sekä auton mäntiä. Niin ihana idea, joka ei olisi tullut minullekaan hevosihmisenä mieleen. Ja toinen ihana idea oli laittaa auton taakse hääparin nimikirjaimet, jotka oli valmistettu pahvista. Ne näyttivät nimittäin todella hyvältä. Ne löytyivät Sinellistä ja koristeluun tarvittiin vain spraymaalia.




Kyllä hääjuhlasta lähti myös jotain muutakin mukaan ;) Minulla tuli nimittäin puhe vanhan ystäväni kanssa omista häistäni ja siitä kuinka haluaisin kirkkoon sisääntullessani kuulla sen Bachin biisin viulun, sellon ja huilun soittamana. Hän nimittäin soittaa orkesterissa todella upeasti viulua ja hän lupautui tulemaan soittamaan häihini. Hänen kauttaan varmasti onnistuisi myös tuo sellisti sekä huilisti. IHANAA!