tiistai 27. maaliskuuta 2012

Uusi kirkko ja juhlapaikkayhdistelmä Espoossa

Ajoin yhtenä päivänä ohi Leppävaarassa sijaitsevasta ihanasta ja isosta puutalosta nimeltä Thorstorp. Tätä juhlapaikkaa olin katsellut joskus vuosia sitten, mutta koska talo oli silloin remontissa, jäi se jotenkin kokonaan unholaan. Nyt kun se taas palasi mieleeni, päätin vierailla heidän nettisivuillaan.

Ainakin nettisivujen mukaan paikka on taas varattavissa maksimissaan 100 henkilön juhlille, eli olisi meille juuri passeli paikka sekä tilan suuruudelta että sijainnilta. Kun näin vielä tilan hinnan (600€/pv viikonloppuisin) taisin ihastua paikkaan aikalailla, vaikka koskaan en ole käynyt talossa sisällä). Tässä hieman kuvia talosta.




Kirkkovaihtoehdoksi Thorstorpille kävisi mainiosti Leppävaaran kirkko, joka ei ole kaukana juhlapaikasta. En tiennyt ennen googlea millainen kirkko on, mutta tiesin, että jossain siinä lähellä se on. Kun löysin kuvia sekä sisältä että ulkoa, alkoi tämä yhdistelmä todellakin houkuttelemaan! Ja pitihän siitä heti samana iltana kertoa myös sulhaselle, joka ei tyrmännyt ideaa :)



Tämän ihanan kuvan Leppävaaran kirkosta on ottanut Htm




Onko kukaan ollut hääjuhlissa Leppävaaran kirkossa tai Thorstorpilla?

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Häävieraiden kuvaus kehyksen sisällä


Bongasimme molemmat äitini kanssa jostakin tämän kevään Satuhäät jaksosta idean, jota aijomme ehdottomasti käyttää häissämme. Nimittäin vieraiden ikuistamisen kuviin ison kehyksen sisällä! Tämä olisi hyvä keino saada toivottavasti kaikista vieraista samantapainen kuva ja vieläpä hauska sellainen. Satuhäissä tuo kaunis iso kultainen kehys oli vieraiden kannateltavana, mutta äitini oli kerennyt jo jalostamaan ideaa niin, että kehys laitettaisiin johonkin roikkumaan (hieman vinoon) ja sen taakse laitettaisiin joku hieno tausta. Tämä olisi varmasti hyvä ajanviete myös vieraille. Tässä muutamia kuvia ihaltavaksenne!










Täällä jo unelmoidaan kuvista kehyksen sisällä :)

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Hääinspiraatiokirja

Sain ystävältäni ISON kasan häälehtiä vuosilta 2005-2010. Itse olen ostanut varmaankin kaikki viime vuoden häälehdet sekä tämän vuoden ilmestyneet lehdet. Koska häämuoti muuttuu todella nopeasti ja vanhemmissa numeroissa oli aika paljon muotia, niin päätin lehtien tarkan lukemisen jälkeen tehdä niistä leikekirjan!


Käytin paljon aikaa lehtien lukemiseen ja kun sain luettua lehdet kannesta kanteen, kävin ne uudelleen läpi ja leikkasin sieltä kaikki minua kiinnostavat kuvat leikekirjaani. Ostin leikakirjaksi Pentikiltä valkoisen valokuva-albumin ja siihen sitten liimasin kaikki kuvat omiin osioihinsa.


Kuvia leikkelin ainakin näistä näkökulmista: hääpuku, sormukset, kampaukset, hunnut, kimput, pöytäkoristeet ja muut inspiraatiokuvat. Mukaan pääsi myös muutamia tekstejä, koska lehdissä oli ajattomia vinkkejä esimerkiksi juomatarjoiluun (juomat on tarkoitus hankkia itse).

Äitini kauhisteli, että miten voin katsella hääpukuja ja ottaa niitä tuonne kirjaan mukaan, mutta olen edelleen täysin rakastunut hääpukuuni (ostin sen elokuussa 2011) ja eipä ole vielä eteeni tullut yhtään niin hienoa kuin se. Ja kaikki kuvat ovat enemmän tai vähemmän samantyylisiä, joten jokaisessa puvussa on jotakin mitä on omassanikin. Ja kyllähän bridezilla rakastaa hääpukujen katsomista vaikka omat häät olisivat jo ohi!










Nyt kun kirja on valmis niin voin aina palata sinne, vaikka silloin kun olemme päättämässä jotain häihimme liittyvää. Löysin varsinkin niin ihania kimppuja lehdistä, että niistä on varmasti apua sitten kukkakaupassa. Ja sulhanenkin on selannut kirjaa ja hänellekin on nyt selvinnyt, että minkätyyppiset häät meille sitten tulee!

torstai 8. maaliskuuta 2012

Pitsisiä kutsukortteja ja paikkakortteja

Koska pukuni on pitsinen ja rakastan muutenkin romanttista vanhaa pitsiä, luulen että tämä ihanuus tulee näkymään myös häissäkin ainakin kutsukorteissa ja paikkakorteissa. Tässä taas muutama ihana fiilistelykuva ja tuo ihan ensimmäinen korttimalli on ollut jo pitkään mielestäni kaunein.









Tässä myös pari ihanaa paikkakorttivaihtoehtoa, jossa on käytetty myös pitsiä.




Iskeekö keneenkään muuhun?

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Frakkitarjous miehille


Huomio kaikki te vuoden 2012 hääparit, joilta puuttuu vielä sulhasen puku. Tänään tiistaina 6.3.2012 on CityDeal Espoossa tarjouksessa 60 eurolla miehelle vuokrafrakki ja lakerikengät. Tarjouksen lunastamalla säästää 69 euroa, eli todella hyvä tarjous on kyseessä.

Harmi kun lahjakortti on voimassa vain vuoden 2012 loppuun, koska olisin varmasti tuon lunastanut itselleni. Mutta jos joku muu hyötyy tästä, niin hyvä :)


Tästä pääset tarjoukseen.

Häiden budjettilaskelma ja ihania keväthääkuvia


Kirjoitin viime vuoden elokuussa postauksen koskien häiden budjettia. Nyt kun raha-asioita pitää oikeasti miettiä, niin ajattelin tehdä uuden kirjoituksen aiheesta, jonka aijon esitellä myös sulhaselle. Tässä siis budjetti, jossa osa kohdista on hyvin tiedossa ja osan luku on vain heitetty ilmaan, koska en ole kerennyt tutustumaan kunnolla tarjontaan (esim. miehen asu, kukat...).

Hääpuku: Ostettu elokuussa 2011 50% alennusmyynnistä hintaan 450€
Juhlapaikka: Björkhem pe-su 700€ tai Seutulan VPK 550€
Sormus: Mietitään nyt kahden sormuksen väliltä. Molemmista saa -20% alennusta ja edullisemmalle (0,30 karaattia) jäisi hintaa 632€ ja kalliimmaalle (0,75 karaattia) 1432€
Pitopalvelu: Kinkerikokkeja olen miettinyt, kun heidän tarjoilunsa äitini häissä oli todella hyvä. Häämessuilla heidän tarjouksensa (sisälsi mm. tarjoilijat ja kakun) maksoi muistaakseni noin 35€/hlö. Eli jos vieraita on 70, niin pitopalvelu tulisi maksamaan pyöreästi 2500€. Ystäväni polttareissa käyttämämme Pore Catering teki kyllä minuun niin suuren vaikutuksen, että taisi Kinkerikokit saada kilpailijan ;) Heidän menujen hinnoista minulla ei ole tietoa, mutta polttarimenumme oli EDULLINEN!
Alkoholitarjoilu: Tämä summa tulee täysin lonkalta, mutta yli 500€ haettuna Virosta
Hääkuvaus: Minulla on paljon valokuvaajatuttuja, joten tässä summasta voisi jopa säästää. Mutta ehkä tähänkin on hyvä varata noin 500€
Kukat: 300€ , mutta toivon kovasti, että saisin kimput ja pöytäkoristeet tehtyä itse jonkun kukkapenkin avustuksella ;)
Bändi: 800-1000€. Viime viikonlopun häissä esiintyi todella hyvä kolmen miehen bändi Kauniaisista ja me molemmat tykästyttiin heihin. Heidän taksansa oli kuulemma 1000€ eli tuota luokkaa se tulisi olemaan, jos päädytään bändiin (eiköhän).
Kampaus ja meikki: 200€
Häämatka: 2000€ (en kyllä tiedä riittääkö...)
Kaikki muu krääsä ja pikkutilpehööri: 1000€


Ilman häämatkaa häihin kuluva summa on mielestäni siedettävä (laskin hinnan kalliimmalla juhlapaikalla ja kalliimmalla sormuksella) eli lähemmäs 8500€. Korjailin summia hieman ylöspäin juomien, hääkampauksen ja meikin, valokuvauksen ja muun tilpehöörin osalta, kiitos ihanan kommentoijan (lukekaa kommentti!). Tästä sitä huomaa, että kun ei ole ihan perillä kaikista summista, niin asioista enemmän tietävä lukija voi palauttaa minut maantasalle, ja muistuttaa, että budjetti KANNATTAA laskea yläkanttiin, että ei tule yllätyksiä ;) Mutta onhan tuo 8500€ paljon, mutta olen sitä mieltä, että mitä aikaisemmin aloittaa järjestelyt, niin sitä halvemmalla pääsee.


Esimerkiksi sormuksesta saatava 20% alennuskuponki on Häämessuilta ja kannattaahan tuo käyttää, kun olen niin varma millaisen sormuksen haluan. Sormusten hinnat yleensä nousevat pari kertaa vuodessa, eli nyt kannattaa oikeasti ostaa. Tässä mainittakoon, että maksoimme kihlasormuksestani tammikuussa 2011 muistaakseni 450€ ja silloin sormus oli -50% alennuksessa. Eli alkuperäinen hinta oli 900€. Nyt löysin täysin saman sormuksen ja hintaa sillä oli mukavat 1290€!



Haluan olla senkin takia ajoissa liikkeellä, että saadaan sitten kaikki haluamamme jutut eikä tarvitsisi tehdä kompromissejä (paitsi hintojen kanssa). Huomasin esimerkiksi, että Björkhemin kaikki vuoden 2012 viikonloput on jo varattu. Ja varmasti heillä on jo monta vuoden 2013 viikonloppua jo täynnä.


Mutta näytän tuon budjettihahmotelman tänään sulhaselle, niin katsotaan millaista kommenttia sieltä tulee :)