tiistai 24. toukokuuta 2011

Nuo ihanat kultakutrit jos saisin!

Olen kerennyt miettimään vähän myös kampausta häihini. Ainakin kampaajasta olen jo aika hyvin selvillä, koska kävin tuossa muutama vuosi sitten todella ahkerasti todella ihanalla miehellä leikkaamassa ja värjäämässä tukkaani ja tykästyin todella paljon kampaajani ammattitaitoon ja kykyyn nähdä mikä sopii asiakkaalle ja mikä ei. Tämä kampaaja vain tykkää reissata aika paljon, joten toivotaan että saan hänet käsiini parin vuoden päästä!

Nuorempana halusin pitää juhlapäivänäni hiukset auki, mutta nykyään olen täysin nutturaihminen (kireäpipoinen sentäs en ole :D). Tässä muutama aivan ihana kampaus, joihin tykästyin todella paljon. Haluan kampaukseeni myös pienen timanttipannan (en ehkä kuitenkaan tiaraa, vaikka sellaisen olen aina halunnutkin) sekä ehdottomasti hunnun. En mitään pitkää, mutta joku sellainen, joka ylettyisi esimerkiksi selkään asti. Sellainen huntu, joka peittäisi sopivasti selän makkarat, koska niistä tuskin pääsen täysin eroon häihin mennessä, vaikka kaikki keinot ylimääräisten kilojen lähdön eteen aijon tehdäkin.







Unelmoin hunnusta, joka olisi pitsikirjailtu. Ja sen täytyy ehdottomasti sopia pukuun, sekä sen väritykseen ja kirjailuun/koristeluun. Tässä pari ihanaa huntukuvaakin (löydetty Stilissiman nettisivuilta). Ja joku täällä taas kuolailee pitkin tietokonepöytää... AAH. Tulis jo vuosi 2013!





Mutta tällä hetkellä hiukseni ylettyvät noin 10cm olkapäiden yli ja aijon ahkerasti kasvattaa niitä häitä varten. Suunnitelmani on pitää latvat hyvässä kunnossa ja kasvattaa pituutta (kumpa paksuuttakin voisi kasvattaa yhtä helposti tai edes ollenkaan!) ja sitten lähempänä leikata lyhyemmäksi, jos kampaus sitä vaatii tai hiuksia on silloin liikaa. Ja otsista en todellakaan aijo leikata ennen häitä. Ei, ei, ei!

1 kommentti:

  1. Oi, mä täällä katselen sun vanhojen tanssien kuvia ja sulla on just semmoinen ihana nuttura koristeluineen. Joten, sopii ihanasti kyllä.

    VastaaPoista