keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Korvakorut, check!

Yksi pieni, mutta tärkeä hankita taas suoritettu! Löysin nimittäin täydelliset korvikset, tai itseasiassa kahdet ;) Joululahja ostoksilla eksyin myös Sokoksen koruosastolle, jossa törmäsin upeampaakin upeampiin Snö of Sweden korviksiin, mutta harmillisesti ne olivat turkoosin väriset. Koska ihastuin korvisten malliin ja näyttävyyteen, kiersinkin sitten samana iltana kaikki keskustan kaupat, jossa tiesin myytävän tätä merkkiä. Minun huonolla tuurillani en löytänyt kyseisiä korviksia sitten mistään...



Mutta onneksi nettikaupat on keksitty! Vietinkin sitten parisen tuntia selaillen nettikauppoja. Korvikset löytyi suht helposti, mutta löysin googlen kuvahaun avulla samaa sarjaa (Estelle) olevan kaulakorun ja rannekorun. Näitä yritin sitten metsästää, mutta onneksi en niitä löytänyt, sillä ostamani korvikset ovat sen verran isot ja näyttävät, että en tarvitse ainakaan kaulakorua. Rannekorun saatan ehkä hankkia, mutta siinäkin pitää muistaa maltti, jotta se ei vie huomiota hienolta sormukselta!

Mutta siis tilasin kahdet Snön korvikset, toiset Sokokselta ja toiset Spastoresta. Molemmat tuli muutamassa päivässä eli voin suositella molempia nettikauppoja. Oli pakko ostaa molemmat, koska en vielä silloin tiennyt kummat sopisivat puvun kanssa paremmin. Mutta kun laitoin hiukset nutturalle ja hunnun kiinni, niin oli hetiselvää, että aijon laittaa häihini nuo isommat. Pienemmätkin ovat niin hienot, että kyllä niillekin käyttöä löytyy ;) Estelle korut olivat syksyn mallistoa ja isompien hinta oli muistaakseni 33€ ja pienempien 28€.


tiistai 11. joulukuuta 2012

Liikuntaa kehiin ja arvonnan voittaja

Arvoin äsken blogini 2-vuotis kilpailun voittajan ja arpaonni osui Tarun kohdalle! Laitatko Taru minulle sähköpostilla yhteystietosi. Sähköpostihan oli bridezilla2013@luukku.com. ONNEA!

Tänään on ihan oikeasti 5 kuukautta häihin ja pieni paniikki iskee niskaan. Ei niinkään järjestelyiden takia vaan laihdutuksen! Juurihan häihin oli 6, 7, 8, 9 ja 10 kuukautta aikaa, mutta se aika vain katoaa jonnekin talven pimeyteen ja kylmyyteen.

Liityin Keventäjiin kolmisen kuukautta sitten ja sain pois reilut 3kg pelkästään seuraamalla ruokamääriäni. Nyt se on pysynyt tuossa lukemassa, joka on sinällään jo hyvä saavutus. Ei ole paino noussut, mutta eipä se ole siitä laskenutkaan. En ole koskaan tykännyt kauheasti liikunnasta. Jumpissa on kiva käydä, mutta niidenkin kuukausimaksut on aika järkkyjä. Juokseminen on aivan kamalaa, mutta sitäkin on tullut harrastettua muutaman kerran kun hyvä seura on löytynyt. Olen sitä tyyppiä, että löydän aina tekosyyn sille, miksi en nyt jaksa liikkua ja miksi minun on ehdottomasti saatava syödä tämä karkki tai pulla.


Pukuhan menee jo nyt päälle, joten sen takia minun ei tarvitsisi laihduttaa. Tiedän vain itsekin, että voisin paremmin ja näyttäisin paremmalta jos (ja kun) saisin vielä muutaman kilon lisää pois elopainostani. Mikäs sen parempi syy laihduttaa kuin häät ;) Tänäänkin olen taas menossa parille jumppatunnille, kun kerrankin on aikaa ja jaksamista. Sitä kun on tupannut olemaan liian vähän nyt talven aikana.

Mutta ei siis paniikkia (yeah, right!) ja kunhan joulusta selvitään kunnialla, niin viimeistään sitten joulun jälkeen otetaan kunnon niskalenkki ja liikutaan ja syödään paremmin. Ei välttämättä terveellisemmin, mutta paremmin = vähemmän karkkia ja muita herkkuja!

maanantai 10. joulukuuta 2012

Juomat Tallinnasta

Meillä on se hyvä puoli hääjuhlapaikassamme, että saamme tuoda sinne itse omat juomamme. Näin saamme tässäkin hieman säästettyä ja on se vieraillekin mukavampaa kun juomatarjoilu on vapaasti otettavissa.


Juomat aijomme hankkia Tallinnasta ja olenkin nyt miettinyt, että kannattaako juomat hakea Tallinan jostain Super Alkosta vai ostaa suoraan laivalta. Silja ja Viking Line tarjoavat juomapalveluita joko niin, että juomat lastataan laivalla tai vasta Helsingin päässä. Etukäteistilauksen tekeminen säästää hermoja ja tuo ostos varmasti kerryttäisi myös laivayhtiöiden bonustilien saldoa ;) Siljalla kun on niin kiva matkustaa kesäisin Tukholmaan :)

Tässä Viking Linen sivuilta tietoa heidän palvelustaan:

Tuliaisjuomien ennakkotilaus Helsinki–Tallinna-reitin M/S Viking XPRS:llä

Tilattavien juomien lista löytyy linkin takaa. Myynnissä on myös laaja valikoima väkeviä alkoholijuomia, mutta niistä VL ei voi tiedottaa netissä voimassaolevan mainoslain mukaisesti.

Juomat tilataan ennakkoon kaavakkeen avulla. Tuotteet ovat myös edullisempia etukäteen tilattuna. Viking Line pakkaa ostokset suoraan autoon! Juomat toimitetaan paluumatkalla Tallinna-Helsinki.


Mikäli juomien ostaja ei ole autolla liikkeellä, auttavat VL:n työntekijät tilausten kantamisessa laivalta Katajanokan terminaaliin. Jos auto tulee satamaan vastaan, voi juomat noutaa kuittia vastaan C-portin kautta laiturialueelta 10-15 min saapumisen jälkeen. Kätsyä eikös vain?

Päiväristeily autolle ja 1-2 henkilölle maksaa ma-to 59€ ja pe-su 69€ (hinta voimassa vuoden 2012 loppuun).

Ja tässä Siljan sivuilta vastaava:

Netin kautta tehdään ennakkotilaus ja automatkustajien tilatut tuotteet noudetaan viimeistään tuntia ennen aluksen lähtöä Tallinkin Pre-Order Auto -jakelupisteestä joka sijaitsee D-terminaalissa (Tallinnassa).

Pitää varmaankin seurata tarjouksia ja vertailla hintoja kun matkan ajankohta lähestyy.


Tässä vielä kanssamorsianten vinkkejä juomien hakuun:

Modern Bride

Musta-viininpunaiset häät

Jotain vaaleanpunaista

Neiti lokakuun matka rouvaksi

Muistakaa osallistua arvontaan täältä! Huomenna tiistaina 11.12.2012 on tasan 5 kuukautta häihin ja sen kunniaksi on järjestetty mukava pikku arvonta!

torstai 6. joulukuuta 2012

Pappi ruokailemaan? HELP!

KÄÄK! Kysymys siis kuuluu, että kuuluuko pappi kutsua häihin vieraaksi esimerkiksi ruokailun ajaksi? Joissakin häissä pappi on ollut paikalla ja joissakin taas ei. Pappi ei ole meille entuudestaan tuttu, joten mitäs tehdään? Onko tähän mitään sääntöä?


Hääleikkejä ja muistutus arvonnasta

Mieheni bestman ja hänen vaimonsa kävivät meillä eilen kahvittelemassa ja voin vain hehkuttaa kuinka paras tukiverkosto meillä onkaan! Bestman ja molemmat kaasoni ovat kyllä aivan omaa luokkaansa :) Lucky us!

Bestman N kysyi eilen meiltä, että haluammeko häihimme leikkejä tai muuta ohjelmaa. Emmehän me olleet näitä vielä miettineet, mutta ehdottomasti haluan kyllä jotain leikkejä! Mitään nolaamista (esim. laulaminen) meistä kumpikaan ei halua, mutta kaikki muut leikit ovat tervetulleita! Hääkimpun ja sukkanauhan heitto tullaan ainakin ehdottomasti näkemään. Tänään sitten googlailin millaisia leikkejä ihmiset ovat häissään pitäneet ja tässä joitakin kivoja tuloksia:

Hattu kiertämään

Hattuun tai muuhun vastaavaan laitetaan 12 eri tehtävää jokaiselle kuukaudelle. Tehtäviä voivat olla esimerkiksi lähetä hääparille kortti yms. Hattu kiertää vieraiden keskuudessa ja kun musiikki lakkaa, nostaa vieras hatusta lapun, jossa lukee jollekin kuukaudelle tehtävä.

Netistä löysin toisen vaihtoehdon äsköiselle leikille ja ehkäpä tämä on kivempi kuin edellinen. Vieraat päättää palveluksia, joita hääpari sitten toteuttaa toinen toisilleen tulevana vuonna. Esim. tammikuussa morsian tarjoaa sulhaselle selkähieronnan ja sulhanen valmistaa morsiammelle yllätysmenun. Jokaiselle kuukaudelle keksitään jotain pikkusia palveluksia.

Arvausleikki vieraille

Jokainen vieras saa sinisen ja punaisen (tai pinkin ;D) kortin, joita käyttämällä vastaavat hääparista esitettyihin kysymyksiin. Vieraat nousevat kaikki seisomaan ja kun kysymys on heitetty ilmoille (esimerkiksi kumpi hoitaa laskujen maksamisen, kumpi leppyy nopeammin, kumpi hoitaa useammin kotityöt), vastaavat vieraat värikorteilla. Jos vastaa oikein, saa jäädä seisomaan. Väärä vastaus pudottaa vieraan pelistä pois.

Bingo

Perinteisen bingo pelin tuntevat kaikki! Se on siitä hyvä ohjelmanumero, että kaikki voivat osallistua ilman, että kukaan nolostuu tai joutuu erityisesti ”valokeilaan”. Hääbingon voi toteuttaa niin, että numeroiden tilalla on erilaisia asioita kuten siniset kengät, nuttura, raidallinen kravatti, ilosta itkevä äiti... Kun on bongannut häiden aikana jonkun asian bingoruudukosta, saa sen päälle merkitä ruksin. Kuka saa ekana 5 rivin bingon, on voittaja! Muistakaa myös palkinnot!

Esittelyleikki

Leikin juontaja esittää kysymyksiä häävieraille tyyliin ”olen vaihtanut morsiamella vaipat” tai ”sulhanen on nukahtanut syliini”. Jos häävieraan vastaus kysymykseen on kyllä, on hänen noustava seisomaan. Näin vieraan saavat kuvan siitä, kuka kukin on. Tämä leikki sopii varsinkin sellaisiin häihin, jossa vieraat eivät tunne toisiaan entuudestaan kovin hyvin.

Esittelyleikki 2

Juhlien alussa kaaso ja bestman pyytävät ihmisiä nousemaan seisomaan eri kysymyksillä.

Esimerkiksi:
- Saisinko pyytää morsiammen sukulaisia nousemaan ylös
- Saisinko pyytää sulhasen sukulaisia nousemaan ylös
- morsiamme kaverit
- sulhasen kaverit
- koulukaverit
- säbäkaverit
- kakun syöjät
- innokkaat juhlijat
- kaikki jotka aikoo tänään heittää kengät nurkkaan

Ideana että ensin tutustutaan ja nähdään että kuka on kuka. Ja tämän jälkeen ruvetaan heittämään kaikkea hauskempaa ja vapaampaa johon jokainen vieras saa itse päättää että kuuluuko kyseiseen ryhmään. Jokaisen nousun jälkeen siis istutaan takaisin alas.

Tämän leikin voisi esimerkiksi päättää siihen että keksitään kysymys jolloin kaikkien on noustava seisomaan "kaikki jotka ovat tulleet juhlimaan tänään häitä". Ja tämän jälkeen kaaso/bestman ilmoittaa että koska olemme nyt nyt kaikki jo valmiiksi seisomassa haluaisin kohottaa maljan juhlaparille, toivottaa kaikki tervetulleiksi ja julistaaa juhlat alkaneiksi.

Kaulin

Pistetään 2 kaulinta kiertämään yleisön joukkoon; toiseen kirjoittivat naiset ja toiseen miehet nimensä. Se jolle kaulin palautui ensin, saa vallan talossa. Tästä saisi myös kivan muiston häistä!

Lakanan taittelu (bestmanille ja kaasoille tiedoksi, että me tiedetän tämän leikin idea ;D )

Hääparilta sidotaan silmät ja heille annettiin lakana viikattavaksi pakettiin. Morsiamen tuli ohjeistaa sulhasta sanallisesti viikkaamisessa ja vieraat kuulivat näin "kärpäsenä katossa parin hääyön keskustelun".

Muistakaahan osallistua kilpailuun viimeistään 11.12.2012, jossa voi voittaa I Do ja Me too strassitarrat hääkenkiin. Kilpailuun voitte osallistua täällä.

perjantai 30. marraskuuta 2012

Kuulumisia ja kilpailu!

Sorry kun en ole taas pitkään aikaan kerennyt tänne päivittämään hääkuulumisia. Töissä on tullut tehtyä 10-12h työpäiviä ja elämäni ensimmäinen työreissukin tuli tehtyä, Tampereelle ;)

Hääosastollakin on tapahtunut tässä reilun viikon aikana vaikka mitä! Viime sunnuntaina olimme sulhasen kanssa kuuntelemassa Kauniaisten kaupungin orkesteria, kun he esittivät Sibeliuksen teoksia 30-vuotisjuhlissaan. Eksyimme tänne konserttiin ystävämme kutsumana. Tämä henkilö soittaa sekä tässä orkesterissa, että meidän häissämme. Olemme kutsuneet tämän henkilön myös vieraaksi häihimme, olemmehan molemmat tunteneet hänet jo monen vuoden ajan, kylläkin eri kautta. Jos siis joku ei tiedä, niin meillä soittaa kirkossa jousikvartetti ja sitten kättelyiden ajan taustalla yksi viulisti.



Konsertti meni yli odotusten ja nyt voimme erittäin hyvillä mielin odottaa kauniita sävelmiä häissämme! Sisääntulomarssinahan kuullaan Bachin Canon in D ja kirkossa yksi kappale (tällä hetkellä on ehdotettu Bachin Airia sekä Sibeliuksen Andante Festivoa). Saas nähdä mihin päädytään, vaikka kaikki ehdotetut kappaleet on todella kauniita!





Meillä myös vaihtui hääyöpaikka! Olimme varanneet hääyöksemme Kämpin, mutta koska ihanainen kummitätini sai Hilton Hotel Kalastajantorpan normihintaa edullisemmin, päätimme siirtää yön sinne. Ei haittaa, koska tämä hotelli oli muutenkin meillä kolmen parhaan joukossa. Ja kaikki säästetty raha on vain plussaa häämatkaa ajatellen ;)

Kuitenkin tärkein asia on se, että blogini täyttää tulevana sunnuntaina 2.12.2012 kaksi vuotta! Siis miten aika voikaan mennä niin nopeasti?! Ensimmäinen blogivuosihan oli aikalailla hiljaiseloa ja toisena vuotena kun olemme alkaneet suunnitella häitä todenteolla, on tännekin tullut kirjoitettua paljon useammin.

Siis 2 vuotiaan blogini kunniaksi järjestän kilpailun, joka on voimassa 11.12.2012 asti. Tuolloinhan on tasan 5 kuukautta häihin! Kilpailuun osallistut kommentoimalla tätä postausta. Minusta olisi kiva kuulla millaiset henkilöt blogiani lukevat. Oletko siis tuleva morsian, jo vaimoontunut, jonkun kaaso tai morsiusneito vai kenties joku lähipiiristäni.

Tässä vielä arvonnan säännöt:

1) Kommentoi tätä postausta, niin pääset mukaan yhdellä arvalla. Jos olet anonyymi, niin keksi itsellesi joku nimimerkki, josta voin sinut tunnistaa. Muista myös jättää yhteystietosi, jos onnetar sattuu suosimaan juuri sinua!

2) Toisen arvan saat, jos seuraat blogiani esim. Blogilistan tai Bloggerin kautta. Kannattaa siis liittyä jäseneksi, niin toinenkin arpa on sinun!

3) Kolmannen arvan saat, jos kerrot arvonnasta omassa blogissasi.

HUOM! Muistathan kirjoittaa kommenttiin, monellako arvalla osallistut!

Ja palkintona on... I do ja Me too -tarrat kirkkailla strassikivillä :)


torstai 22. marraskuuta 2012

Kutsukorttien askartelua

Askartelimme kaaso S:n kanssa viime viikonloppuna kutsukorttimme todella hyvään malliin. Enää puuttuu pikkuisen koristeen kiinnittäminen sekä sisätekstien teko ja kiinnitys. Tekstiä emme ole vielä yhtään miettineet, mutta eiköhän senkin teko mene tässä samassa flow:ssa ;)

Kortista en valitettavasti halua julkaista kuvaa ennen kuin kutsut ovat saavuttaneet saajat, joten joudutte odottamaan lopullista korttia sinne helmikuulle.

Sinellistä ostetut sprayliima ja kaksipuoleinen tarranauha.

Suurin työvaihe oli pitsien kiinnitys kortteihin. Tai ei se kiinnitys vaan sen spray liiman käyttö. Aluksi ostin pitseihin kaksipuolista läpinäkyvää teippiä, mutta koska pitsini oli sen verran isoreikeistä, näkyi teippi ikävästi sieltä läpi. Ostin siis Sinellistä sprayliimaa, joka oli erittäin pahan hajuista, mutta piti pitsin kiinni kortissa jotenkuten. Pintaan tuli vain sellainen tahmea pinta... Onneksi laitoimme sprayta sekä kortin pinteen että pitsiin. Alla olevissa kuvissa pitsit ja kortit odottavat kuivumista sprayauksen jälkeen.



Sitten satiininauha kiinni pitsiin kaksipuoleisella tarralla. Allaolevissa kuvissa noihin ihanan hempeisiin nauhoihin kiinnitettiin nuo kaksipuoleiset tarrat (punainen osa lähti niistä irti).



Pitsin ja satiininauhan ostin Viron Karnaluksista, josta jokainen kortteja tai muuta askarteleva löytää varmasti kaiken tarvittavan! Muut tarvikkeet ja korttipohjat ostin Sinellistä.

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Kaasojen mekot ostettu!

Treffasimme kaasojen kanssa meillä jokunen aika sitten ja katselimme ulkomaisilta nettisivuilta heille mekkoja häihimme. Tuolloin löysimme monta kivaa mallia ja jätimme ne hautumaan. En kuitenkaan malttanut jättää asiaa hautumaan viikkoa pidemmäksi aikaa, joten suuntasimme kaaso S:n kanssa maanantaina Kauppakeskus Selloon katsomaan mekkoja.

Tarkoituksena oli kokeilla erilaisia pukuja, jotta näkisimme miltä eri malliset mekot näyttävät ja tuntuvat päällä. Suuntasimme suoraan Haloselle, jossa kävin katselemassa valikoimaa jo aikaisemmin. Löysimme sieltä muutaman todella kivan yksilön ja löytyihän sieltä se lempparikin. Puku istui S:n päälle todella hyvin, pituus oli oikea, väri täydellinen (fuksia) ja hintakin oli ok (99€).


Ihastuimme mekkoon niin paljon, että selvitimme kassaneidin kanssa mistä löytyisi kaaso L:n koossa oleva mekko. Sellainen löytyi sitten Itäkeskuksesta. Onneksi kaaso L:llä oli tiistai-ilta vapaana, joten suuntasimme silloin hänen kanssaan kokeilemaan tätä samaista mekkoa. Ja sehän istui passelisti! Kaikista parasta tässä oli se, että mekko oli -50% alennuksessa, koska se oli viimeinen yksilö sitä väriä. Harmi kun ei käynyt toisen mekon kanssa samanlaista tuuria.

Kun olin lunastanut tämän mekon, suuntasin suoraan Selloon hakemaan sen toisenkin. Molemmat kun olivat viimeiset kappaleet kyseisiä kokoja! Nyt on sitten kaasoillakin TÄYDELLISET mekot ja yksi "huoli" taas pois listalta.


Välillä tulen miettineeksi, että voiko tämä häiden järjestäminen olla oikeasti näin helppoa. Oma hääpuku oli se ensimmäinen jota sovitin, kaasojenkin mekot meni heti nappiin, monista asioista olemme saaneet alennusta ja muutenkin kaikki suunnittelu on niin mutkatonta. Onkohan syy sitten siinä, että asiat on niin hyvin valmisteltu ja asioita on mietitty etukäteen hyvin tarkasti vai onko meillä vaan kertakaikkisesti niin hyvä tuuri. Aivan sama minulle, mutta tämä flow voisi jatkua vielä pitkään :) Vaikka elämän loppuun saakka!

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Pöytänumeroinnit peileissä

Ostin jokin aika sitten numerotarrat Tiimarista, jotka oli koristeltu ihanilla strasseilla. Minulla ei ollut tietoa miten laittaisin ne pöytiin numeroiksi, mutta kun törmäsin Tigerissä sydämen muotoisiin peileihin, jotka oli koristeltu isoilla läpinäkyvillä timanteilla, tiesin heti, että siinä se on!




Mitäs sanotte? Peilit maksoivat 3€/kpl ja tarrat 1,45€/kpl. Laitoin tarrat vasitella hieman reunaan, jotta peileistä voi sitten peilailla kesken illan.

lauantai 17. marraskuuta 2012

Nyt kengät on täydelliset!

Kirjoitin eilen ostamistani I Do tarroista kenkiin. Harmikseni en kuitenkaan saanut kaikkia hintalappujen tarrajäämiä irti kengän pohjasta. Domi vinkkasi minulle, että tarrajäämät saa helposti pois ensiksi laittamalla vanulapulla öljyä päälle ja sitten putsata se kynsilakanpoistoaineella. Näillä ohjeilla sain kengät täysin puhtaaksi! I Do tarratkin lähtivät helposti irti ja kiinnittyivät vielä uudelleenkin erittäin hyvin, eli nyt on tullut testattua sekin, että sulhanen saa juhlien jälkeen halutessaan Me too tekstit pois pohjista.



perjantai 16. marraskuuta 2012

I Do tarrat kenkiin, check!

Näin jo kauan aikaa sitten jossain hääblogissa kuvia hauskoista tekstitarroista kenkien pohjassa. Morsianten kengissä luki yleensä "I Do" ja sulhasen kengissä luki sitten "Me too". Koska olen iso bling blingin ystävä, olihan tällaiset pakko saada. Ja varsinkin sinisessä värissä, koska näin saisin helposti sen sinisenkin jutun (varsinkin kun muuten en pidä kauheasti sinisestä).

"Ongelma" oli se, että näitä tarroja kun ei saanut Suomesta. Siispä rekisteröidyin Etsy.comiin ja tilasin Jenkeistä näitä tarroja. Pari viikkoa odottelua ja kuori saapui kotiin! I love it!



Tässä kuvia tarroista. Hieman minua harmittaa, että kenkien pohjassa oli tarra, jonka liimaa en saanut kunnolla irti. Mutta eipä tuo kauheasti näy.


sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Huiskutusviirien tekoa

JEE! Tai siis jaiks... Tänään on tasan 6 kuukautta häihin! Siis vain 6 kuukautta!

Sitten itse asiaan. Sain eilen tehtyä loppuun perjantaina kaaso S:n kanssa aloittamamme huiskutusviirit. Perjantaina maalasin 60 kappaletta 30cm grillitikkua valkoiseksi samalla kun kaaso S leikkasi satiininauhoista 50cm pätkiä. 2cm fuksian ja limen väriset nauhat olin hankkinut jo aikaisemmin Tigeristä hintaan 1€/15m ja valkoisen 6mm satiininauhan tilasin parisen viikkoa sitten Tahdotaan.fi nettikaupasta. Maalina käytettiin Sinellistä ostamaani maalia, jolla oli hintaa 3,60€.




Ostin liimaksi Eri Keeperiä, mutta heti alkuun tajusimme, että tässä tarvitaan jotain paljon jykevämpää tavaraa. Kävin siis ostamassa seuraavana aamuna rankkojen pihatalkoiden jälkeen Motonetistä pikaliimaa, joka oli todellakin PIKA PIKA! Ostin sellaisen version, jossa oli sivellin mukana ja tämä osoittautui aivan täydelliseksi ostokseksi juuri tähän tarkoitukseen. Hintaa oli 5,90€.


Sitten lauantaipäivän aikana sain kaikki nauhat liimattua tikkuihin ja tuloksena on aivan upean väriset huiskutusviirit sekä sormenpäät täynnä kuivunutta liimaa (muistakaa käyttää hanskoja!). Nyt pitäisi enää leikata tikuista tuo piikkipää pois, mutta siihen meidän perussakset eivät riittäneet.







Voinen siis sanoa, että meillä tulee olemaan U.P.E.A ulostulo kirkosta ja varsin värikäs sellainen. Ja edullisesti sai nämäkin tehtyä, kun rahaa kului alle 10€! Mii laiks!

perjantai 9. marraskuuta 2012

Mekkoja kaasoille

Kaasoni L ja S olivat tänään käymässä meillä ja katselimme heille mekkoja sekä puhuimme hieman polttareistani. Mä olen niin täpinöissäni!!! Tämän viikon alussa vasta oikeasti tajusin, että me olemme menossa naimisiin. Tämä tapahtui silloin kun puhuimme sulhasen kanssa polttareistamme ja jotenkin se konkretisoitui, että häihin on enää 6 kuukautta ja 2 päivää. Jaiks!

Katselimme tänään mekkoja kaasoille Jenny Josephilta, jossa mekot ovat edullisia. Ainoa miinus on se, että puvut tilataan Jenkeistä ja ne pitää tilata vain mittojen perusteella. Löysimme pari kivaa mekkoja ja tässä niiden kuvat. Värinä tulee olemaan näillä näkymin fuksia, vaikka mitään ei ole vielä lyöty lukkoon. Näiden mekkojen hinat ovat 58-80€.











Emme vielä päätyneet mihinkään mekkoon. Voisimme ehkä käydä sovittamassa saman mallisia mekkoja esimerkiksi Halosella, jotta saataisiin vähän osviittaa miltä mekot näyttäisivät päällä.

tiistai 6. marraskuuta 2012

Miten voikin osua näin oikeaan!

En ole koskaan ollut suuri horoskooppien ystävä, mutta aina oinaan (minä) ja skorppionin (sulhanen) yleiset horoskoopin tunnusmerkit täsmäävät meihin. Itse olen jääräpäinen, samoin kun sulho, mutta kaikki saadaan aina sovittua nopeastikin. Vaikka eipä meillä oikeastaan ikinä vihoitella. Vähän saatan ehkä mutristaa kulmiani, mutta onneksi olen nopeasti leppyvää sorttia.

Tein äsken Finnmatkojen sivuilla lomahoroskooppini vuodelle 2013 ja miten voikaan nuo kohdat osua noin hyvin kohdilleen! Tässä minun sekä sulhon ensi vuoden matkaennustukset ;)

Oinas


Uskalias oinas kaipaa vapaa-ajalta selkeää vastapainoa kovalle työlle. Tästä eläinradan edustajasta löytyy seikkailumieltä enemmän kuin mistään muusta! Siksi safari savanneille tai pyrähdys suurkaupunkiin voisi tyydyttää hänen uteliaan impulsiivista luonnettaan. Kilpailuhenkinen sarvipää edellyttää lomakohteelta myös harrastusmahdollisuuksia.

Tämähän menee täysin yhteen sen kanssa, että haluaisin häämatkalle paikkaan, jossa olisi sekä rentoutumista että tekemistä! En myöskään osaa päättää haluaisinko vain rantakohteeseen vai olisiko kaupunki+rantakohde yhdistelmä kuitenkin parempi vaihtoehto, kun nuo Jenkkien suurkaupungit vetävät minua niin kovin puoleensa (jo paratiisisaarten välilaskujenkin takia). Ja parasta oli tuo, että horoskooppini oli ottanut huomioon kovan työtahtini, joka jatkuu näillä näkymin tammikuuhun 2014 asti, HUH HUH!

Skorpioni


Skorpioni jakaa matkaelämykset mieluiten kumppaninsa kanssa ja haluaa tarjota rakkaalleen ainutlaatuisia kokemuksia. Upea hotellimiljöö tai maailman kaunein maisema saa kenen tahansa polvet notkumaan. Sisimmältään skorpioni on silti erakko, joka kaihoaa sukellusta syviin vesiin, koralliriutoille tai vedenalaisiin luoliin.

Sulhanen tottakai haluaa matkalle rakkaansa kanssa ;) Mutta tämä sulhanen niin Rakastaa (isolla R:llä) lämpöä, aurinko ja vielä kerran lämpöä. Tämän takia sulhaselle riittäisi pelkästään se rantakohde, ilman isojen kaupunkien vilinää. Ei minulla ole tähän kyllä mitään valittamista!

Finnmatkat suositteli meille horoskooppien perusteella seuraavia kohteita, joista Kenia ja Kap Verde osuivat oitis silmiini, koska niitä olen tässä hieman tutkaillutkin. Varsinkin tuo Kenia houkuttelisi erittäin paljon.

- Safari & rantaloma Keniassa
- Aurinkoa & ostoksia Dubaissa
- Hyvää oloa Kap Verdellä
- Romanttinen uutuus Sardinia

Matkahoroskooppimme ennusti meille parhaimpia matkustusaikoja seuraavasti, eli eiköhän se häämatka pidä silloin tehdä vasta syksyllä/alkutalvesta:

- Häämatkaa tai vuosipäivää juhlistavien kyyhkyläisten suunnitelmiin sopivat myös 27.6.-22.7. sekä 7.10.-5.11. väliset ajat (oinas)
- Romanttiset tuulet puhaltavat ensimmäisten syyslehtien tippuessa, 10.9.-7.10. (skorpioni)

Mutta miten voikaan näin tarkkaan osua nämä horoskoopit, vaikka enhän minä näihin usko, vai uskoisinko sittenkin ;)

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Häämatkakohteiden pohdintaa

Tässä hieman ihanien häämatkakohteiden pohdintaa. Emme ole keskustelleet sen enempää kohteista kuin budjetistakaan, joten olen kerännyt tänne kohteita hintaan katsomatta (älä mamma sää sydäriä hinnoista!). Sen verran olemme asiasta keskustelleet, että haluamme matkalle jonnekin Eurooppaa kauemmas. Eli kaikki Euroopan rantakohteet on poissuljettu (ehkä). Matkalta haluamme sekä rannalla löhöilyä, mutta myös jotain tekemistä ja kokemista. Eli pelkkä paratiisisaari ei ole meitä varten. Olen siis listannut tähän upeita matkakohteita, nauttikaa näin ankean syksyn pimeinä hetkinä ;)

Barbados

Eksoottinen Barbados valkeine hiekkarantoineen on monille haaveiden lomakohde. Karibianmeren itäisin saari Barbados on trooppinen lomaparatiisi, joka tarjoaa rantaviivaa myös Atlantin valtameren puolella. Noin 285 000 asukkaan maa on sekä maailmantähtien että pakettimatkalaisten suosiossa – saarelta löytyykin kaikkea ylellisestä luksuksesta tavalliseen karibialaiseen elämänmenoon.

Teksti Rantapallon sivuilta

Matkustusaika talvi/kevät, alkaen 1445€ (Finnmatkat)




Dominikaaninen tasavalta

Dominikaaninen tasavalta sijaitsee Karibianmerellä Hispaniolan saarella, jonka se jakaa naapurinsa Haitin kanssa. Dominikaaninen tasavalta on maastoltaan vuoristoista, tiheä trooppinen kasvillisuus peittää rinteitä solisevine vesiputouksineen. Rannikkoa reunustavat upeat valkohiekkaiset palmurannat. Rannikon edustan kirkkaat vedet tarjoavat värikästä nähtävää sukeltajille ja snorklaajille. Täällä rentoa, nautinnollista rantalomaa vietetään paikallisten tapaan merenguen ja bachatan huumaavissa rytmeissä.

Teksti Aurinkomatkojen sivuilta

Matkustusaika joulukuu-maaliskuu, 4 tähden hotellit alkaen 1300€ (Aurinkomatkat)




Hawaiji

Henkeäsalpaavan kauniit maisemat ja luonto, lämmin ilmasto, kauniit rannat, rauhalliset ja kirkkaat vedet. Tämä on maanpäällinen paratiisi; Havaiji.

Teksti Helin Matkojen sivuilta





Kenia

Itä-Afrikassa sijaitsevan Kenian suurin rikkaus on upea, monipuolinen luonto.
Maisemat vaihtuvat kullankeltaisista savanneista puoliaavikoiksi ja vehmaiksi sademetsiksi sekä vuoristoksi, jonka korkeimmat huiput yltävät kolmeen kilometriin. Eläimistö on vähintään yhtä runsasta. Jännittävät safariretket vievät kansallispuistoihin ja suojelualuille, joissa saa tarkkailla villieläimiä niiden luonnollisessa elinympäristössään. Maailmankuulussa Masai Maran kansallispuistossa eläinten ja lajien määrä suorastaan mykistyttää. Unohtumattomien luontoelämysten vastapainoksi voi viettää rentoa rantaelämää Intian valtameren äärellä, Mombasan valkeilla korallihiekkarannoilla.


Teksti Aurinkomatkojen sivuilta





Meksiko

Mystisten mayojen tuhatvuotisia pyramideja, lumivalkeita palmurantoja ja moderneja ostoskeskuksia – Jukatanin niemimaa on kiehtova sekoitus uutta ja vanhaa Meksikoa.
Riviera Maya, Jukatanin kaakkoisrannikko houkuttelee palmujen ja turkoosin veden reunastamilla paratiisirannoillaan, maailman toiseksi suurimmalla koralliriutallaan ja upeilla teemapuistoillaan.


Teksti Aurinkomatkojen sivuilta

Matkustusaika joulukuu-maaliskuu, 4 tähden hotellit alkaen 1550€ (Aurinkomatkat)





Mauritius

Matka Mauritiukselle vie rantalomalle sivistyneen eksoottisiin maisemiin Intian Valtamerelle. Valkohiekkaisilla rannoilla nautitaan lämmittävästä auringosta ja kirkkaana välkkyvästä merestä. Aktiivisille on tarjolla erilaisia urheiluharrasteita ja hieman nähtävyyksiä. Loman täydentävät aidosti ystävälliset ihmiset, luontevan iloinen palvelu ja maukas ruoka.

Teksti Kaleva Travelin sivuilta

Alkaen 1790€ (Kaleva Travel)




Tahiti

Turkoosinsinisiä laguuneja, kirkasta vettä, upeita auringonlaskuja ja polynesialaisia herkkuja. Tahitille tullaan hakemaan luksusta ja aurinkoa. Vaikka matka on pitkä ja kallis, tarjoavat saaret juuri sellaisen unelmien loman, josta moni haaveilee. Kiireettömyys ja tahitilaisten rento elämäntyyli tarttuvat matkailijaankin. Yhtäkkiä ei ole enää kiire mihinkään.

Teksti Rantapallon sivuilta

Matkustusaika: Tahitilla on trooppisen lämmin ilmasto ympäri vuoden, joten saarille voi matkustaa kaikkina vuodenaikoina. Talvella, marraskuusta huhtikuuhun, sateita tulee runsaammin ja ilma on kuuma ja kostea. Toukokuusta lokakuuhun on kuivempaa ja viileämpää.