maanantai 30. heinäkuuta 2012

Pöytäasetelmien suunnittelua

Tämä hiljaiseloa viettänyt hääbloggari palasi tänään arkeen ja töihin. On kyllä masentavaa, mutta nyt kun on taas päivärutiinit, menee häiden odotuskin nopeammin (tai ainakin toivottavasti). Pahoittelen siis suuresti yli kuukauden kestänyttä blogihiljaisuutta, mutta valitettavasti kotikoneemme ei anna päivittää bloggeria, joten en päässyt raapustamaan teille mitään koko loman aikana. Minulla on kuitenkin teille paljon uutta jaettavaa, eli toivottavasti en hukuta teitä lähiviikkkoina hääinfotulvaan :)

Ensinnäkin haluan ilmoittaa hymyssä suin, että blogissani on vieraillut yli 22 000 kävijää! Yli 20 tuhannen raja meni rikki jo kuukausi sitten ja lupailin jo silloin pientä arvontaa sen kunniaksi. Kunhan saan tänne raapustettua pari postausta, niin järjestän teille arvonnan :) Olkaas siis kuulolla!

Nyt pitäisi siis päättää, että mistä lähtisin teille ensiksi kertomaan. Loman aikana kun kerkesin vierailemaan New Yorkissa, hankkimaan kutsutarvikkeet ja ostamaan vaikka mitä muuta kivaa häihin. Aloitan kuitenkin kertomalla meidän pöytäasetelmien suunnittelusta, kun siitä taitaa olla eniten aikaa.

Eli teimme kesäkuun puolessa välissä mallailua äitini kanssa koskien pöytäliinoja, poikkiliinoja, servettejä ja kynttilöitä. Minulla oli mielessä valkoisen, fuksianpinkin ja limenvihreän eri yhdistelmät. Rakas kummitätini sai hankittua minulle mallikappaleita erilaisista pöytäliinoista ja poikkiliinoista Dunin mallistosta. Duniin päädyttiin yhden ihanan servetin vuoksi, johon rakastuin täyttä päätä työpaikkamme illanistujaisissa. Tässä kuvia tuotoksistamme.

Aluksi pari kuvaa pöytäasetelmasta, jossa on käytetty limenvihreää ja valkeaa.


Tässä kuvia pöytäasetelmasta, johon päädyimme ennen pöytien koon huomaamista. Tiedetään, että pöytä on aika valkoinen, mutta siihen tulee värikkäitä kukkia ja tottakai menu/ohjelmakortit ja muu pikkujuttu.


Kun olimme päätyneet tuohon viimeisen kuvan pöytäliinaan, poikkiliinaan ja muihin tarvikkeisiin, tajusimme tarkistaa juhlapaikan pöytien koot netistä. Kauhuksemme sitten huomasimme, että juhlapaikan pöydät olivat äitini ruokapöytää 20cm kapeammat! Suunnitelmat menivät siis täysin uusiksi, koska valitsemamme poikkiliina oli pöytään liian leveä. Pienen masennushetken jälkeen taittelin poikkiliinan kolmeen osaan, jolloin siitä tuli hyvän kokoinen pöytään nähden ja oikein hyvän näköinen.

Tähän pöytämalliin siis päädyimme. Kuvassa poikkiliina pomppaa pöytäliinasta ulos, koska se on taitettu kolmeen osaan.


Sitten äitini keksi pöytään toisenlaisen (ja paljon halvemman) poikkiliinan. Kyseinen pitsiltä näyttävä poikki"liina" on joulukoriste! Niitä saa 100% varmuudella myös ensi jouluna ja hintaa parin metrin koristeelle ei tule kuin muutama euro, jos edes sitäkään.

Tässä kuvia asetelmasta, jossa on käytetty äitin keksimää "pitsiä".


Pöytiin tulevia kukkia emme ole päättäneet, mutta jotain väriä niissä on (fuksiaa, pinkkiä, vihreää). Pöytämallailussa meillä oli käytössä vain valkoinen kukka, eli pöytiin tulee kyllä väriäkin jo pelkästään kevään kunniaksi!


Nyt olemme siis lyöneet lukkoon pöytäliinat, poikkiliinat, servetit ja kynttilät ja näillä näkymin niiden saaminenkin onnistuu. Tuotteet ovat siis yritysmyyntituotteita ja ainoastaan servettejä on saatavana normi kaupasta. Poikkiliinassa päädyimme Dunin valkoiseen poikkiliinaan ihanalla kohokuviolla, mutta jouluna mukaan saattaa lähteä myös äitini ehdottama koriste. Jos se ei päädy pöytään, niin olen keksinyt sille seuraavanlaisen homman; nimittäin verhoan tulevat kynttilät tähän "pitsiin" ja näin ne sopivat täydellisesti pöytäämme!

Tässä kuva millaiseksi kynttilät muuttuvat kun äitin joulukoriste saa uuden merkityksen!

4 kommenttia:

  1. Toi verhoiltu tuikkukippo on tosi kaunis!
    Ja ihan hyvältä pöydät näyttävät jo nyt, vaikkei niin paljon väriä olekaan. Eli lopputulos vain paranee kun kukilla yms tulee lisäväriä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) En malttaisi ollekaan odottaa sitä päivää kun pääsen miettimään kukkakauppaan kimppuja ja pöytäkukkia!

      Poista
  2. Ihania pöytäasetelmia! Komppaan edellistä, tuikkukipot näyttävät tosi kauniilta :) Osaisitko sanoa, mistä tuota "joulukoriste"kaitaliinaa mahtaisi löytyä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota joulukoriste kaitaliinaa tulee myyntiin varmaankin isoimpiin tavarakauppoihin kuten Citymarketteihin, Anttioihin, Prismoihin. Katsoin jo valmistajan nettisivuja ja talveksi on tulossa ainakin valkeaa, hopeista, kultaista, punaista ja mustaa. Ja hinta on kyllä todella edullinen. Tämä tuote pitäisi löytyä sieltä missä on esim. joulupallot ja koristnauhat kuusiin.

      Poista