keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

First Look kuvaukset

Fuksianpunaista blogissa oli eilen ihana postaus First Look kuvauksista. Olin törmännyt tähän ideaan kerran jo aikaisemmin, mutta vasta eiliset kuvat nähdessäni ihastuin ideaan täysin ja kerroin siitä sulhasellekin. Idea on siis se, että pari näkee toisensa ensimmäisen kerran jossain muualla kuin alttarilla ja se ikuistetaan kuvin. Tämä sopisi mainiosti meidän häihimme, koska olen koko ajan ollut sitä mieltä, että sulhanen saa nähdä minut vasta alttarilla ja hääkuvauskin olisi vasta kirkon jälkeen, mutta näin saisimme kuvauksen hoidettua ennen vihkimistä, mutta kuitenkin tuo First Look olisi erityinen tapahtuma.

Tässä ihania First Look kuvia <3











Näin sitä taas huomaa, että muiden hääblogien lukemisesta on niin paljon hyötyä! Minulla kun ei olisi tullut ikinä tällaista ideaa mieleen, ja en ole nähnyt tästä mitään kirjoituksiakaan valokuvaajien tai häälehtien sivuilla.

2 kommenttia:

  1. Nämä hääblogit on kyllä mahtavia ideoiden keräämis- ja jakamisfoorumeita!

    VastaaPoista
  2. Tuo on hyvä juttu, juurikin siitä syystä varsinkin, että kuvauksetsaa hoidettua ennen häitä. Kaikenlaisia kivoja ideoita :)

    VastaaPoista