keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Hyviä kuulimisia häärintamalta

Heips kaikki lukijat. Kohta blogissani on käynyt jo yli 18 000 kävijää! Eiköhän tuo 20 000 mene piakkoin rikki, jolloin lupaan järjesteää jotain kivaa teille rakkaat lukijat :)



Mutta sitten itse aiheeseen. Olemme edenneet hurjasti hääjärjestelyissä! Juhlapaikka (Leppävaaran Thorstorp) varattiin jo reilu kuukausi sitten, mutta viime ja tällä viikolla saimme sovittua paljon muitakin asioita. Varasin nimittäin meille Leppävaaran kirkon kello kahdeksi ja voi kuinka mukavan naishenkilön kanssa asioinkaan. Eihän minulla ollut soittaessani mitään tietoa mitä minun pitää kertoa, joten hän selitti käytännön asioista todella paljon ja erittäin ymmärrettävästi. Kanttori tulee Leppävaarasta, mutta pappi meidän pitää varata omasta seurakunnastamme (Pitäjänmäen seurakunta). Seuraavan kerran kirkkoon pitää olla yhteydessä 2-4 kuukautta ennen häitä, jolloin sovitaan käytännön jutuista (saapuminen, kirkkoharjoitukset, musiikki yms).



Saimme myös varattua viime viikolla pitopalvelun! Reilun kymmenen tarjouspyynnön läpikahlaamisen jälkeen saimme karsittua vaihtoehdot viiteen, sitten neljään ja lopuksi kolmeen. Nämä kolme vaihtoehtoa lähetimme arvosteltavaksi kaasoille sekä molempien äideille. Yksissä tuumin päädyimme pitopalvelu Gourmandeen. Netissä heistä luki vain positiivisia kommentteja ja he ovat olleet myös hyvien ystäviemme häissä, joten uskallamme luottaa heidän ammattitaitoonsa meidän tärkeänä päivänä. Tässä vielä menu, johon päädyimme. Menuuseen tulee vielä lapista tädiltäni jokin poro tai hirviruoka. Itse en välitä kummastakaan, mutta monille nuo taitavat olla herkkua :)



Lämminsavulohta & ruohosipulikermaviili
Paahdettuja, yrttimarinoituja punajuuria, pinjansiemeniä & vuohenjuustocreme
Ceacar salaatti au naturel
Vihersalaattikorit (sis. salaatti, kurkku, paprika, porkkana, retiisi) & talon salaattikastike
Varhaisperuna-kevätsipulisalaatti & savusiika-kaprismousse
Basilikamarinoituja kirsikkatomaatteja & helmimozzarellaa, tuoretta basilikaa
Lihapyörykät & minttutsatsiki
Maalaisleipä, pippurilevite & voi
***
Yrttimarinoitu paahtopaisti & chiantikastike
Parmesangratinoitu perunapaistos
Kasvispata Italian yrtein
***
Sokerikuorrutettu hääkakku


Olemme myös valinneet häihimme valokuvaajan. Lähetimme muutamalle tutun häissä kuvanneelle valokuvaajalle tarjouspyynnön, mutta koska hinnat tuntuivat aika kauhistuttavilta (vaikka eiköhän ne aika normaaleja taksoja ole) niin päädyimme valitsemaan ystäväni poikaystävän kuvaamaan häihimme. Hän tekee sen edullisesti ja olen nähnyt hänen ottamia hääkuvia ja ne ovat olleet hienoja. Ja varsinkin kun kyseinen henkilö on todella mukava, niin varmasti osaamme rentoutua hänen edessään virallisia kuvia otettaessa.

Mutta nyt kun saimme valokuvaajan edullisesti, niin olen aivan varma, että meillä riittää rahaa bändin palkkaamiseen. Jossain vaiheessa oli puhetta DJ:n palkkaamisesta, mutta jotenkin aito bändi on aina aito ja niin ihana. Bändin (tai DJ:n) valitsemiseen emme ole käyttäneet vielä yhtään aikaa, mutta eiköhän sekin päätetä tässä jossain vaiheessa.

Ostin myös viime viikolla Stockmannilta täydellisen hunnun! Minunhan piti alunperin tehdä itselleni huntu ja olin ostanut siihen jo morsiustyllin sekä ivoryn värisen satiinikanttinauhan, mutta koska löysin juuri oikeanlaisen 30€:lla, niin en kyllä kahtaa kertaa miettinyt sen ostamista. Huntu on kaksikerroksinen ja alempi kerros ylettyy puoliväliin selkää. Ja muita koristuksia siinä ei ole kuin tuo satiinikanttinauha, mutta minullehan tulee nutturan päälle näyttävä hiuskoru, niin sitten tuo kokonaisuus on täydellinen! Stockalla jo kokeilin yhtä hiuskorua, mutta sillä oli hintaa yli 100€, eli löydän varmasti paljon edullisemman, mutta yhtä hienon New Yorkista.

Eilen taas shoppailin Ikeasta 14 pientä kirkasta kukkamaljakkoa pöytiin. Minulla on jo selvät sävelet miten asettelen niihin kukat :) Niihin tulee vaaleanpunainen tai valkoinen pioni ja vähän vihreää heinää. Alla oleva kuva vastaa aika hyvin ajatustani, koska maljakkokin ja kukat ovat samat. Otin kuvan parin viikon takaisista häistä.

1 kommentti:

  1. Onneksi sait varattua nuo kaikki...hääpainajaisetkin vähän väheni varmaan. Juhlapaikkaa käyty pihalla katsomassa ja on hyvin tunnelmallinen. Hyvä asia on myös se, että on hyvien kulkuyhteyksien päässä.

    VastaaPoista