sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Paljon kaikkea kivaa maanantain kunniaksi!

Pääsin kunnolla hääshoppailun valtaan viime viikon perjantaina kun löysin kaupoista vaikka mitä tarpeellista. Löysin Tigeristä limen vihreää sekä fuksian punaista satiininauhaa super edullisesti. 2cm leveää narua 15 metriä maksoi vain 1€! Nyt on siis huiskutusviirien satiininauhat hankittu, ellen aijo ostaa sitten vielä lisäksi valkoista satiininauhaa. Ajattelin siis laittaa tikkuihin yhtä väriä+valkoista tai vain värillistä nauhaa.


Sitten löysin Tiimarista jo kauan ihailemani strassinumerot. Olen nähnyt näitä kaupoissa pitkin syksyä, mutta vasta nyt löysin jokaisen numeron. Yleensä kaupoissa on ollut jäljellä vain numeroita 7-9 ja nämä maksoivat muistaakseni 1,49€/kpl. Ajattelin laittaa nämä joko pöytänumeroiksi pöytiin tai sitten pöytäkarttaan (luultavasti parempi idea, koska eivät ole super isoja).


Tiimarista löytyi myös juuttinarua (4,90€) ja vaaleanpunaisia puisia pikkupyykkipoikia (muistaakseni 1,90€/kpl). Hamstrasin viimeiset vaaleanpunaiset kaupasta, koska näille on tarvetta. Ajattelin käyttää nämä valokuvien laittamiseen seinälle. Yhdelle narulle voisi laittaa sulhasesta, yhdelle minusta ja kolmannelle sitten meidän yhteiseltä ajalta kuvia. IIIK, kun tämä suunnittelu on niin kivaa!


Sitten huomio kaikki I Love Me messuille menijät. Tänään on Grouponilla tarjouksessa pääsyliput tuonne messuille. Itse ostin jo 1 hengen lipun, jonka sai -50% alennuksella. Kannattaa siis käydä kurkistamassa, jos olette menossa tuonne.

Tästä pääset tarjoukseen!

Minun on pakko jakaa teidän kanssanne aivan ihanan tomaattikeiton ohje, jota kokeilin eilen. Olin koko illan taivaissa. Tässä siis ohje Zuppa di Pomodori Con Pasta e Basilikaan, jossa on kaloreita vain 57 kcal/100g eli noin 280 kcal per annos. Ohje on neljään annokseen.

Sipuli 2 kpl
Valkosipuli 2 kynttä
Paprika punainen 1 kpl
Oliiviöljy 6 tl
Tomaattisose tomaattipyree 3 rkl
Vesi, vesijohtovesi 10 dl
Kasvisliemikuutio 2 kpl
Tomaattimurska 400 g
Sokeri 2 tl
Mustapippuri 0,5 tl
Basilika, tuore 4 rkl
Torino Tricolori Simpukka pasta 3 dl

Kuori ja hienonna sipulit. Paloittele paprika.

Kuullota molempia öljyssä noin 5 minuutin ajan koko ajan sekoittaen.

Lisää tomaattisose ja sekoita, jotta ainekset eivät pala.

Lisää vesi, liemikuutio, tomaattimurska, sokeri ja mustapippuri ja hauduta noin 15 minuuttia.

Lisää basilikan lehdet ja soseuta keitto sauvasekoittimella.

Keitä pasta kypsäksi omassa kattilassaan. Lisää kypsä pasta valmiin tomaattikeiton joukkoon.



2 kommenttia:

  1. Samoja pinkkejä nauhoja olen käynyt ostamassa Tigerista :). Ja tuota juuttinarua pitäisi jossain vaiheessa myös muistaa shopata... Jospa joku päivä kulkisi vaikka Tiimarin ohi. Ja ihana keitto!

    VastaaPoista
  2. Keitto kuulostaa ihanalta, pitääpä kokeilla tällä viikolla. Sen kanssa saa käytettyä pakastimessa olevia kuivattuja ruisleivänpaloja. Paistamalla saa ihania krutonkeja, joissa on kuitua paremmin kuin valmiissa kaupan krutongeissa.
    NAM

    VastaaPoista