perjantai 19. lokakuuta 2012

Viikon hääkuulumiset sekä arvonta teille lukijat!

Tällä viikolla olen kerennyt hoitamaan muutamia asioita pois hääpäiväjärjestyksestä. Ilmoitin rakkaalle tädilleni kuinka paljon tarvitsemme kylmäsavuhirveä buffettia varten. Sitten sain sulhaselta vahvistuksen siitä, että bestman on valjastettu tehtävään, JES ja vihdoin! Olen kerennyt myös tekemään tilauksen hääkakkukoristeesta, mutta siitä kirjoitan myöhemmin ihan oman postauksen, jota kannattaa odottaa ;)

Kävin viemässä ensimmäiseen kukkakauppaan seitsemästä tarjouspyynnön häiden kukista. Marssin liikkeeseen mukanani kasa kukkakuvia sekä kuva hääpuvustani. Kuvapapereihin olin kirjoittanut tarkempia speksejä mitä haluamme ja kukkakaupan täti sai hyvin kiinni toivomastamme teemasta sekä värimaailmasta. Olisin saanut tarjouksen jo täksi päiväksi, mutta koska koko loppuviikko oli jo totaalisen täynnä muuta kivaa menoa, käyn kuuntelemassa ehdotuksen ensi viikolla. Sitten olisi tarkoitus käydä vielä niissä kuudessa muussa paikassa, koska ainakin netin keskustelupalstojen perusteella kimppujen ja muiden kukkahärpäkkeiden hinnoissa on paljonkin eroja.

Tarjouspyynnössä pyysin seuraaviin juttuihin hintoja ja kukkaehdotuksia. Pionit kun olisivat ykkösvaihtoehto, mutta niiden saanti toukokuun alussa on vaikeaa jollei ihan mahdotontakin.

- Hääkimppu
- Heittokimppu
- 4 x kukkaviehettä
- noin 15 yksittäistä kukkaa ja vihreää lehteä ruokapöytään (maljakot on itse jo hankittu)
- Isompi kukka-asetelma buffetpöytään
- 2 x rannekukkaa (tämän tekemisestä floristi ei ollut innoissaan, koska eivät kuulemma säily hyvinä pitkään...)


Kävin tänään Kauneus ja Terveys -messuilla, jossa oli myös Häät osio. Itse messuihin olin hieman pettynyt, mutta hääpuolella tuli kyllä jubailtua useammankin henkilön kanssa. Ostin sieltä uusimman Häät lehden, mutta sellainenhan odotti minua tänään jo kotona. Joten arvon lehden teidän lukijoiden kesken! Tämä lehtihän on lehtipisteissä myynnissä vasta ensi viikon keskiviikkona. Arvonta on voimassa sunnuntaihin 21.10.2012 kello 21 asti. Lehti lähtee onnekkaalle postissa heti maanantaina :) Osallistu siis arvontaan jättämällä kommenttisi sunnuntaihin mennessä.

Hyviä viikonloppuja kaikille!

6 kommenttia:

  1. No dääm, mulle tuli postissa tänään tuo lehti kanssa :)

    VastaaPoista
  2. Osallistun arvontaan! :)
    manna.annaa (at) gmail piste com

    VastaaPoista
  3. Osallistuisin arvontaan! Sähköposti: henkkis_@hotmail.com

    VastaaPoista
  4. mieki osallistun vielä kun kerkiän :D

    VastaaPoista
  5. Heippa! Osallistuisin arvontaan ruokonens@gmail.com. Kiitos kivasta blogista!

    VastaaPoista