sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Häidemme juomat on nyt haettu Tallinnasta

Nyt on häiden juomat hankittu ja budjetti meni ehkä hieman yli tavoitteesta. Mutta mielummin juomme haluamiamme juomia, jotka on todettu hyviksi, kuin jotain edullisempaa, joka ei ole välttämättä niin hyvää.

Olimme eilen kahdestaan Tallinnan päiväristeilyllä Eckerö Linen Finlandialla ja meillä oli auto mukana. Oli kyllä niin helppoa tuo autolla laivaan meno ja ulospääsy. Odotin paljon monimutkaisempaa reissua, mutta kaikki sujui kuin rasvattu.

Tallinnan päässä kävimme ensimmäisenä ostamassa juomat isoimmasta SuperAlkosta (joita on muuten 4 siinä ihan rannassa) ja se oli ehkä reissun ainoa virhe. Kun Suomesta tulevat laivat tulevat satamaan, ovat sen jälkeen kaikki sataman alkot täynnä suomalaisia. Ja siis se alko oli TÄYNNÄ! Viiivyimme siellä melkein tunnin, ja kun pääsimme kassalle, oli paikka jo melkein tyhjä. Eli kannattaa ensimmäisenä suunnistaa vaikka ostoksille keskustaan tai Rocca al Mareen ja tulla hakemaan juomat vasta kun on menossa takaisin laivalle.

No, siitä tungoksesta selvittiin hengissä ja juomat saatiin pakattua autoon. Auto oli tässä vaiheessa vielä puolityhjä, koska suurin osa juomista tilattiin ennakkoon Eckeröltä. Tämän jälkeen ajoimme muistini varassa Saku SuurHallin vieressä olevaan Rocca al Mare kauppakeskukseen, josta yritin etsiä itselleni häihin ballerinoja. Vaikka kauppakeskus oli kenkäkauppojen mekka, en löytänyt sieltä itselleni mitään sopivaa. Suomessa kenkieni koko on 36 ja silloin tällöin 35, niin tuolla 35:n kengätkin olivat minulle isoja! Harmi, koska olisin napannut mukaani muutamatkin kengät ;)

Vielä tuosta Eckerö Linen ennakkotilauksesta, joka oli todella kätevä. Eli 24h ennen laivan lähtöä, tehdään tilaus netin kautta. Hinnat ovat hiukan edullisemmat kuin laivalta ostettaessa. Ennakkotilausvalikoima on kuitenkin aika suppea, mutta kun ostokset maksaa menomatkalla ennen taxfreen aukeamista, saa tilaukseen lisätä ostoksia myös myymälän tuotteista. Saa siis shoppailla kaupassa ilman tungosta :) Laivalta saa kaiken lisäksi S-bonusta, joka on meille ainakin super hyvä juttu. Juomat toimitettiin autollemme 30min ennen laivan saapumista Helsinkiin, joten siinä oli hyvin aikaa pakata juomat autoon. Automme oli parkkeerattu hieman eri paikkaan kuin muut autot, joten tilasta ei ollut pulaa. Tämä oli erittäin helppo tapa hankkia juomia, eikä tarvinnut roudata käsissä juuri mitään!

Nämä juomat tilasimme ennakkoon Eckerö Lineltä:

A le Coq x 4 laatikkoa á 11,50€
Sandels Beer x 4 laatikkoa á 12,20€
Hartwall Original Long Drink x 6 laatikkoa á 18,50€
Hartwall Cranberry Long Drink x 2 laatikkoa á 18,50€
Crowmoor Dry Apple x 5 laatikkoa á 14,90€
Rekorderlig mansikka-lime x 1 laatikko á 17,90€
Hennessy VSOP x 2 litran pulloa á 48€
JP Chenet Cabernet-Syrah x 1 kpl 5 litran hanapakkaus illaksi á 25€
JP Chenet Colombard Chardonnay x 1 kpl 5 litran hanapakkaus illaksi á 25€

Nämä juomat ostimme Tallinnan SuperAlkosta:

Devils rock riesling x 20 pulloa á 5,95€ (VAIHDOIMME VALKKARIMME TÄHÄN VALKKARIIN!)
Sprite x 1 laatikko á 12,72€
Coca-cola x 1 laatikko á 12,72€
Amarula x 2 litran pulloa á 14,25€

Nämä juomat ostamme muuton jälkeen Suomen Alkosta:

Dominio de Punctum Tempranillo x 20 pulloa á 9,56€
Yellowglen Pink x 12 pulloa á 9,99€

Yhteensä meillä meni siis häiden juomiin rahaa 965,22€. Tallinnan reissuun autolla meni 118€. Vieraita on noin 65, joten ainakaan juomien ei pitäisi loppua!

2 kommenttia:

  1. No eipä kyllä juomat lopu :D

    VastaaPoista
  2. Hyvä määrä juomaa, sehän on pääasia ettei lopu kesken :)
    Meille on tulossa vieraita suurinpiirtein sama määrä ja oli kiva huomata etten ihan väärin ole sitten juomia laskenut kun budjetoin niihin n.900-1000€.
    Toki meillä tuota olutpuolta tulee olemaan enemmän kuin lonkeroa ja siideriä. Tuo punaviini oli itselle ihan uusi tuttavuus, joten sitä pitää kyllä kokeilla, kun meilläkään ei ole viinejä vielä lyöty lukkoon.

    VastaaPoista