tiistai 12. helmikuuta 2013

Jo on kevät tulossa!

Keväästä onkin tulossa kiireisempi kuin mitä osasinkaan odottaa. Löysimme nimittäin vihdoin ja viimein oman asunnon viime viikonloppuna ja pääsemme muuttamaan 1.4.2013. Eli alle 1,5 kuukautta ennen häitä! Kiirettä siis piisaa, varsinkin kun maaliskuussa on Tallinnan sekä Tukholman laivareissut. Pitääkin hoitaa pakkaamiset arkena, kun viikonloput uhkaavat loppua kesken.

Tästä johtuen myös rahat hupenevat aika hurjaa tahtia. Pitää ostaa sohva, keittiön pöytä, matto/mattoja, lamppuja, verhoja... Ja tietysti maksaa ne häät. Onneksi olemme aloittaneet häihin säästämisen ajoissa, joten häiden osalta asiat ovat ok. Ainoastaan sisustukseen emme olleet vielä oikein varautuneet. Mutta, asioilla on tapana järjestyä :)

Yhden asian joudumme kuitenkin jättämään hääsuunnitelmista pois, nimittäin tanssikurssimme. Tähän olisi mennyt 250€ (3 kerran yksityisopetus Studio High Heelsissä), joten tuolle rahalle on nyt paljon parempaakin käyttöä. Sulhanen ei ole asiasta moksiskaan ja tämä oli minullekin se, joka oli vain extraa. Onneksi perustanssiaskeleet on hallussa, mutta mitään vaihtoaskeleita tai suunnan muutoksia valssissamme ei ole odotettavissa ;)

Toinen budjettiin liittyvä asia on sormusten puhdistuksen ja kaiverruksen hinta. Kysyin hintaa kahden sormuksen käsinkaiverrukselle ja puhdistukselle hintaa liikkestä, josta ostimme kihlamme. He antoivat hinnaksi vähintään 120€, joka on minusta kyllä tosi kallis hinta (eli 30€/puhdistus ja 30€/käsinkaiverrus). Osaako kukaan sanoa onko tämä oikeasti näin kallista, vai olisiko jossain muualla (pk-seudulla) edullisempaa? Paikka josta ostimme minulle vihkisormuksen (yli 1600€), hintaan ei sisälly kaiverrusta. Keskustelupalstoja lukiessani tämä on kyseisessä liikkeessä valtakunnallinen tapa :(

3 kommenttia:

  1. Muistaakseni Timanttisilla listahinta käsinkaiverrukselle on 15€.

    VastaaPoista
  2. höh! meillä ainakin kuuluu puhdistus ja kaiverrukset hintaan :/ toivottavasti löydätte jostain edullisesti!

    VastaaPoista