torstai 31. tammikuuta 2013

Menu/ohjelma lehtisten mietintää

Viime viikkoina olen nähnyt lähes poikkeuksetta painajaisia häistä. Viime yönkin unessa minulla ei ollut vielä kampausta tai kynsiä saati sitten pukua päällä kun vieraat tuli juhlapaikalle. Kukaan vieraista ei tiennyt minne heidän olisi kuulunut istua, kun mitään pöytäkarttaa tai paikkakortteja ei ollut. Juhlapaikkana oli myös meidän 40m2 kaksio, jonne kovasti yritin mahduttaa 4 pitkää ruokapöytää. Taitaa vähän stressata häät, vaikka syytä ei ainakaan vielä olisi.

Tämän päivän kavitaatiohoito jää valitettavasti välistä, kun jouduin vahvalle tulehduskipulääkekuurille rintalastani takia. Jospa sitten ensi viikolla... Mutta koska en uskalla nyt urheilla, niin ajattelin tehdä täsmäiskun Sinelliin, jossa on vielä tänään kaikki tarvikkeet vähintään -15%. Ostoslistalla on tarvikkeet ainakin menu/ohjelma lehtisiin ja kirkkoon tuleviin kukkakartioihin.

Minulla on vain vähän vaikeuksia päättää millaiset menu/ohjelma lehtiset tai pidikkeet haluan pöytiin. Perinteinen kolmion muotoinen "tötsä" olisi se tavallisin, jolloin yhdelle sivulle tulisi ohjelma, yhdelle menu ja yhdelle meidän logo ja päivämäärä tai muuta hömppää. Yhteen töttöröön menisi yksi A4.


Toinen vaihtoehto olisi tehdä tällainen teltta, jollaiseen törmäsin ensimmäistä kertaa tänään. A3:sen pahvista saisi kolme tuollaista kun leikkaisi ne pituussuunnassa. Tuota alle tulevaa naruakin minulta löytyisi suoraan omasta takaa, kun ostelin erilaisia naruja alesta servettejä varten.


Kolmas vaihtoehto olisi Ikean kaksipuoleinen kehys, joka maksaisi 1€/kpl. Tämä olisi kaikista helpoin, kun ei tarttisi tulostaa muuta kuin menu ja ohjelma ja sen voisi tulostaa kaksipuoleisesti helmiäispaperille. Mutta nämä kehykset ovat aika halvan näköiset, jolloin niitä pitäisi jotenkin koristella tai sprayata.



EDIT: Mulle tuli kauhea ahdistus maksimus kun aloin selaamaan eri vaihtoehtoja, joten päätin jättää asian sikseen ja katsoa asiaa uudestaan ensi viikolla. So NO shopping today!

EDIT 2: Kylläpä mieli nyt muuttuu ja nopeasti! Nyt olen melkeinpä ehdottomasti tuon viimeisen eli Ikean kannalla, koska keksin miten sen saisi sopimaan täydellisesti ruokapöytiin. Pitänee kysyä vielä tänään asiasta sulholta ;)

2 kommenttia:

  1. Onkoha tuo keskimmäisen vaihtoehdon naru vain liimattu jotenkin kiinni vai miten se siellä mahtaa olla? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä keskimmäisessä on tehty reikä alempaan paperiin ja vedetty siitä naru läpi. Narun pää teipillä kiinni paperiin ja siihen tulee sitten tuo erillinen tekstipaperi päälle, jolloin narun pää jää piiloon. Toivottavasti ymmärsin sepostuksestani :)

      Poista