maanantai 8. huhtikuuta 2013

Kuvauspaikka pohdintaa

Eilinen kukkien tilaus meni vähän mönkään, kun itse kukkakauppias on tämän viikon lomalla. Yritämme siis uudestaan viikon päästä maanantaina, eli sain vähän lisäpäiviä kukkapohdintaan. Kun esittelin kaikki blogissani vilahtaneet kimput sulholle, hän tykkäsi molemmista väriyhdistelmistä: fuksia-vaaleanpunainen ja vaaleanpunainen-valkoinen. Hän kuitenkin ihastui tähän kimppuun, juoten meille varmaankin tulee sitten tuo romanttiseman värinen kimppu ja viehe. Pöytiin tulee edelleen fuksiaa,limeä ja valkoista ja kaasoille, bestmanille ja iseille fuksian väriset vieheet ja rannekukat.



Tänään menemme sulhon, valokuvaajamme ja ystäväni kanssa käymään kirkolla ja juhlapaikalla ja samalla metsästämme sopivan kuvauspaikan potretteja varten. Tarkoitus olisi ottaa myös meistä muutama kuva, jotta saisimme hiukan esimakua siitä, millaista on olla oikeasti kuvattavana. Vaikka pääsemmekin katselemaan mahdollisia kuvauspaikkoja, ei tämän hetkinen sää ainakaan kerro, että miltä kuukauden päästä voisi näyttää. Viime viikolla näytti vielä niin lupaavalta, mutta nyt sää on taas liian talvinen.

Mahdollisia kuvauspaikkoja kirkon ja juhlapaikan pihapiirin lisäksi ovat läheisen Ruukinrannan alueet. Sieltä löytyy mitä ihanampia vanhoja taloja ja ihania merimaisemia. Tuosta säästä kun ei tiedä yhtään, niin saa nähdä saako sinne taustalle yhtään vihreää. No, tässä kuitenkin kuvia ihanasta kesäisestä Ruukinrannasta, josta löytyy kaikkea romanttista ;)


Kuva osoitteesta http://abitfunktional.blogspot.com


Kuva osoitteesta http://heini_tila.blogspot.com


Kuva osoitteesta www.visitespoo.fi


Kuva osoitteesta www.cartinafinland.fi

Yksi mahdollisuus olisi myös Gallen-Kallelan museo Tarvaspäässä. Paikan nimi kuulostaa siltä, että se olisi jossain todella kaukana, mutta se sijaitsee aivan Kehä 1:sen ja Turun motarin risteyksessä ;) Siellä on aivan ihana valkoinen talo, jossa olisi tuollainen kiva pikku torni. En tiedä onko sinne mahdollista päästä kuvaamaan, mutta ainakin tässä kuvassa paikka on hieno ja sopivan vanhahtava.


Kuva osoitteesta www.cartinafinland.fi

Tuleeko teille mieleen vastaavanlaisia tai muita hienoja kuvauspaikkoja lyhyen matkan päässä Leppävaarasta?

2 kommenttia:

  1. Träskändan kartanon vieressä oleva puisto on kaunis paikka. Se kannattaa käydä myös katsastamassa :) Me meinattiin ottaa kihlakuvat aikanaa siellä, mutta päädyttiinkin tunnesyistä toiseen puistoon. :)

    VastaaPoista
  2. Mielettömän näköiset maisemat tuolla peltojen keskellä :) Mä/me ei olla mietitty vielä ollenkaan kuvauspaikkoja, iiks. Onhan tässä aikaa ja kuvaajan kanssa palaveerataan joskus kesän lopulla. Toivottavasti kuvaajalla ois jotain ideoita, itsellä lyö vain tyhjää.

    VastaaPoista