sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Tänään pitäisi käydä sopimassa kukista

Maanantai tuli taas niin yllättäen ja tänään meidän pitäisi käydä sopimassa hääkukistamme kukkakauppa Crocuksessa. Käytin eilen kaiken ylimääräisen aikani häälehtiä selatessa, kun yritin etsiä sieltä ideaa kimppuun. Mutta varsinkin suomalaisissa häälehdissä on todella vähän kimppujen kuvia. Esimerkiksi lähes missäkään hääpukukuvissa ei käytetä kimppua, joka on minusta harmi, koska niistä olisi niin paljon apua, kun näkisi minkä tyylinen kimppu sopisi minkäkinlaisen tai värisen puvun kanssa.

No, olen kuitenkin suurinpiirtein selvillä, että mitä haluan ja mitä en. Varmasti meidän kukkakauppias saa ideoistani kiinni ja loihtii minulle unelmieni kukat. Eipä tule ainakaan täysin samanlaista kimppua kuin kenelläkään muulla. Tässä vähän ranskalaisilla viivoilla, että mitä odotan kimpultani:

- varrellinen kimppu, jossa varsi on suht lyhyt (ja ohut), ja joka on päällystetty satiininauhalla ja mahdollisesti myös omasta takaa tulevalla strassikorulla
- kimppu pyöreän muotoinen
- kimpun tulee olla elävähkö, eli kukat saavat olla eri lajikkeita, mutta haluan, että kimpun pinta on suht tasakorkea, eikä mikään kukka nouse sieltä silminnähtävästi ylemmäksi kuin muut
- en halua reunoille mitään lehtiä, tai ylipäätänsä koko kimppuun
- pionit olisivat täydellisimmät, mutta niitä on erittäin vaikea saada tähän aikaan vuodesta, mutta ei varmaan mahdotonta?
- haluan värikkään kimpun, koska pöytiinkin tulevat kukat ovat värikkäitä (fuksia ja limenvihreä) ja kevät on värien loistoa. Eli väreinä fuksia, valkoinen, vaaleanpunainen ja mahdollisesti lime. Tai no, ainakin fuksia ja vaaleanpunainen ;)
- ei pelkälle ruusukimpulle

Sitten tässä vähän kimppujen kuvia, jotka ovat mieleeni. Eivät ole kuitenkaan aivan vau, mutta ihan ok. Näiden kuvien ja ranskalaisten viivoven pohjalta floristi varmasti saa ideasta kiinni:





Ja kukkakauppaanhan lähtee seuraavanlainen tilaus:

- Morsiuskimppu
- Heittokimppu (vastaavanlainen kuin morsiuskimppu, mutta pienempi)
- 4 x viehe (sulhasen viehe jollain tapaa erillainen kuin muut kolme)
- Kaasoille pikkukimput tai rannekukat (2 kpl)
- Pöytiin 15 kpl yksittäisiä kukkia
- Isohko asetelma buffetpöytään

Äh, miten tämä voi olla näin hankalaa!?

2 kommenttia:

  1. Kauniin kuuloisia kukkasuunnitelmia. Keskimmäinen on UPEA! Tykkään tuosta vihreän, valkoisen ja vaaleanpunaisen raikkaasta yhdistelmästä :)

    VastaaPoista
  2. Hyvä postaus, kiitos siitä. Laittaa samalla omatkin ajatukset rullaamaan tulevasta kimpusta.

    VastaaPoista